Hyppää sisältöön

Lindellille jälleen huippusijoitus Nordic Leaguessa

Oliver Lindell on pelannut upean debyttikauden ammattilaisena.

Oliver Lindell pelasi jälleen loistavan Nordic Leaguen -kisan. Huimassa vireessä oleva porvoolainen sijoittui jaetulle neljännelle sijalle Tanskassa pelattavassa Made in Danmark Qualifier -kisassa.

Oliver Lindell pelasi tänään tuloksen 71 (-1), ja hänen yhteistulokseksekseen muodostui kolmen kierroksen kilpailussa kahdeksan alle parin. Se riitti siis jaettuun neljänteen sijaan. Lindell päätti kisan birdieen, joita hän teki kierroksellaan yhteensä viisi. Bogiin nuori mies sortui neljästi.

Lindellin kausi Nordic Leaguessa on ollut loistava. Hän on voittanut kaksi kisaa, sijoittunut kaksi kertaa toiseksi ja nyt tuloksena oli siis neljäs sija. Kertaakaan tällä kaudella hän ei ole pudonnut satelliittitason kilpailussa cutista.

Lindell on nyt käytännössä varmistanut paikkansa ensi kaudella Challenge Tourilla. Haastajakiertueen tasosta hän saa ensi viikolla esimakua, sillä hän pelaa villillä kortilla Vierumäki Finnish Challenge -kisan, joka käynnistyy ensi viikon torstaina Vierumäen Cooke-kentällä.

ET-kisa ohjelmassa elokuun lopulla

Elokuun lopulla Lindell pelaa ensimmäisen Euroopan Tourin kisansa, sillä huippuesitykset Tanskan Nordic Leagueeseen kuuluvalla Ecco Tourilla ovat tuoneet hänelle paikan Made in Danmark -kisassa.

Made in Danmark Qualifier -kisan toiseksi paras suomalainen oli Linus Väisänen, jonka lopputulos -5 riitti jaettuun 11:nteen sijaan. Mikael Salmisen lopullinen sijoitus oli jaettu 17:s.

Kilpailun voittaa joko Ruotsin Niclas Lindström tai Tanskan Daniel Lœke, jotka menivät kymmenen alle parin tuloksella uusintaan. Kolmanneksi sijoittui Tanskan Nicolai Tinning. Kilpailun kolme parasta saivat paikan Made in Danmark -ET-kisassa.

Etsi luettavaa