Hyppää sisältöön

Linda Henriksson nousi kärjen tuntumaan LET:n esikarsinnassa

Linda Henriksson on toistaiseksi ainoana suomalaisen kyennyt pelaamaan yhden kierroksistaan alle parin

Kuusi suomalaista seitsemästä on ennen viimeistä kierrosta sijaluvuilla, jotka oikeuttavat paikkaan torstaina käynnistyvään finaaliin

 Linda Henriksson (73-72-70, par) alitti toistaiseksi ainoana suomalaisena parin kolmannella kierroksella La Mangassa pelattavissa LET:n karsinnoissa. 
Esikarsinnan neljäs kierros pelataan South- ja North Coursella, joista ensimmäisellä Henriksson lähtee varmistelemaan paikkaansa finaaliin sunnuntaina.
Oheisessa päivityksessään Henriksson kertoo lyöneensä varsin hyvin ja saaneen lisää energiaa suomalaiskatsojilta.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön LINDA HENRIKSSON ⛳ (@lindasgolf) jakama julkaisu

Varsinainen karsinta käynnistyy torstaina, eivätkä meneillään olevan jakson lyönnit seuraa tuloskorttiin.
Henrikssonin sijoitus 150:n pelaajan joukossa on jaettu11.

Emily Penttilä on viiden viimeisen kauden aikana pelannut 74 kisaa Symetra Tourilla ja sijoittunut kahdesti kymmenen joukkoon

Emily Penttilä on viiden viimeisen kauden aikana pelannut 74 kisaa Symetra Tourilla ja sijoittunut kahdesti kymmenen joukkoon

Symetra Tour

Lähes varmoja jatkajia ovat myös sijalla 20:s olevat Tia Teiniketo, Niina Liias ja Emily Penttilä, joiden nimen perässsä on tuloslistalla (+3).
Karina Kukkonen (+8) sekä Kerttu Hiltunen (+9) saavat pelata sunnuntaina siistin kierroksen mahtuakseen mukaan 75:n ensimmäisen joukkoon, jotka rajan oikealla puolella ovat.

Tuloksessa +10 olevat pelaajat jakavat sijalukua 74:s, joten tuloksessa +18 olevalla Ellinoora Moisiolla  on korkea vuori kiivettävänään, jotta pelit jatkuisivat.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa