Hyppää sisältöön

Lexi Thompson puttasi voittoon silmät kiinni

Lexi Thompson puttaa silmät suljettuna.

Lexi Thompsonin voitto LPGA Tourilla Thaimaassa ei ollut suuri yllätys. 21-vuotias Thompson on yksi tourin parhaista pallonlyöjistä ja maailmanlistalla kolmantena. Oikeastaan vain kehno puttaaminen on ollut jättimenestyksen tiellä.

Kaudella 2015 Lexi Thompson oli LPGA Tourin puttikeskiarvossa sijalla 114. Vertailun vuoksi maailmanlistan ykkönen Lydia Ko oli puttitilastojen yhdeksästoista voittaen Thompsonilta reilun lyönnin per kierros griineillä. 

Viime kauden päätöskilpailussa CME Group Tour Championshipissä Thompson otti kentällä käyttöön harjoituksissa toimineen metodin. Saadakseen lisää tuntumaa griineillä Lexin isä ja caddie kehottivat harjoittelemaan putteja silmät kiinni. Harjoitus toimi niin hyvin, että Thompson päätti kokeilla tätä lähestymistapaa myös kilpailuissa. 

Viime viikon Thaimaan osakilpailussa Thompson puttasi kuuden lyönnin voittoon. Kolmannella kierroksella hän pelasi tuloksen 64 ja puttasi vain 24 kertaa. Tällä tekniikalla caddie on isossa roolissa sillä hänen tehtävänsä on pitää huoli siitä, että putterin tähtäys on oikein. 

Thompson sanoo pitävänsä silmiä auki kaikista pisimmissä puteissa ja jyrkkään ylämäkeen pelattaessa. 

Silmät kiinni harjoittelu ei ole mikään uusi keksintö, mutta en ole koskaan kuullut tour-pelaajan putanneen näin kilpailun voittoon.

Etsi luettavaa