Hyppää sisältöön

Levännyt Korhonen omalla tasollaan Kiinassa!

Mikko Korhonen upotti 18:lla vajaan kolmen metrin mittaisen par-putin

Mikot, Korhonen ja Ilonen olivat suomalaiskolmikon terävimmät Shenzhen Openin avauspäivänä Kiinassa. Korhonen ei saanut avauskierrostaan loppuun asti, vaan kesken päivän tapahtuneen keskeytyksen takia hän joutuu urakoimaan kaksi viimeistä väylää vasta perjantaiaamuna. Mikko Ilonen kiersi aamupäivän ryhmissä perusvarman avauksen kisalleen.

Rahakkaassa ja täten tärkeässä ET:n kisassa Kiinassa kaikki kolme suomalaista ovat mukana tavoittelemassa maallista mammonaa, menestystä, world rankingin pisteitä ja käyvät samalla kisaa olympiapaikoista. Viime viikon Valderrama -rääkiltä normaalimman golfin pariin palanneet Roope Kakko ja Mikko Ilonen saivat seurakseen Mikko Korhosen, joka vietti ansaittua taukoa kotimaassa pari viikkoa ennen paluutaan kentille.

Korhosen tulos on tässä vaiheessa kolmikon paras. Hän on tuloksessa -1 pelattuaan 16 reikää avauskierrostaan. Päivään mahtui kaksi birdietä par-vitosilla ja yksi bogi kentän väylällä numero viisi. Korhosella on luvassa aamulla väylät 8 ja 9, joista jälkimmäinen on par-5.

Mikko Ilonen teki kierrokseensa kolme birdietä. Muuten kierros oli hyvin ehjä, mutta musta jakso osui väylille 5 ja 6, joissa merkittiin tupla ja bogi. Tulos 72 (par) oikeuttaa viimeiseen jatkoonpääsysijaan tällä hetkellä.

Roope Kakko ei ollut yhtä tasainen kuin Mikot. Roope teki peräti viisi birdietä, kuusi bogia ja yhden tuplan. Tulokseksi muodostui täten 75 (+3), jolla hän on kovan kierroksen päässä jatkoonpääsystä. Roope tarvitsee huomenna aamukierroksellaan tuloksen -2 tai -3 päästäkseen mukaan viikonlopun peleihin.

Kisan kärkeen nousi Alex Levy sekä Soomin Lee tuloksillaan -6. Levy on napannu aiemminkin voiton Kiinasta, joten menestys ei sinänsä tule yllätyksenä. Paikalliselle golfille aasialaisen golfarin menestys olisi kova juttu. Kaksi kiinalaista pelaajaa löytyy tuloksesta -3.

Bubba Watsonin, kisan suurimman tähden avauspäivä sujahti lyönnin paremmin kuin Ilosella, tulokseen 71 (-1). Watsonin kortti ei paljoa yleisölle tarjonnut – kaksi birdietä ja yhden bogin.

Etsi luettavaa