Hyppää sisältöön

Lauri Ruuskalla hurja startti Ranskassa – Kello tikittää Roope Kakolle Challenge Tourilla

Roope Kakon tuloskunto on ollut viidessä viimeisessä kisassa täysin kateissa

Ruuska teki neljä peräkkäistä birdietä Ranskassa pelattavan Swiss Challengen kuudella ensimmäisellä reiällä.

Lauri Ruuska osaa tunnetusti vetää kovia pätkiä kierrosten sisällä, kokonaisia kierroksiakin. Veto ei CT:lla  ole kuluvalla kaudella kestänyt riittävän pitkään. Sijoitus rahalistalla / pistelistalla on ennen meneillään olevaa kisaa 137.

Lauri Ruuska räväytti Tanskassa uransa ensimmäisessä ET:n kisassa avauspäivänä tauluun johtotuloksen. Lopullinen sijoitus oli 25.

Lauri Ruuska räväytti Tanskassa uransa ensimmäisessä ET:n kisassa avauspäivänä tauluun johtotuloksen. Lopullinen sijoitus oli 25.

GETTY IMAGES

 

Torstaina hän väläytti Golf Saint Apollinairen kentällä Ranskassa tekemällä kuuteen ensimmäiseen neljä perättäistä birdietä.
Kärkipään menestys toisi Ruuskalle osallistumisoikeuden kahteen viimeiseen CT:n varsinaiseen kisaan. Ilman sitä kausi tällä tasolla päättyy.

Suomalaisten menestys Challenge Tourilla on viimeisen kolmen kauden aikana jäänyt kauas siitä hurjasta piikistä, jonka Tapio Pulkkanen, Kim Koivu ja Kalle Samooja tekivät menestyksillään 2017-2018. Kolmikko voitti yhteensä viisi kertaa reilun 13 kuukauden aikana. Putki on sellainen, että sen toistaminen kolmen pelaajan voimin on varsin epätodennäköistä.

Hattu-Tapio oli CT:n kauden 2017 pelaaja, Kim Koivu siirrettiin kolmen 2018 saavuttamansa ykköstilan myötä kesken kauden pääkiertueelle. Kalle Samooja sinetöi paikkansa ET:lle Kiinassa saavuttamansa voiton kautta.

Oliver Lindell oli tynkäkaudella 2020 sijalla 20:s. Silloin vain viisi parasta sai  kortin sarjaa ylemmäs.

Päättyvällä kaudella vahvan kortin omaavien  Oliver Lindellin, Roope Kakon ja Kim Koivun lisäksi varsin moni muukin suomalainen on päässyt heikommalla kategorialla sekä Vierumäki Challengen kautta saamiensa villien korttien kautta pelaamaan kohtuullisen määrän kisoja.

Menestys on on jäänyt pettymykseksi. Matias Honkala pysyy 96:n ensimmäisen joukossa, ja pääsee pelaamaan kuluvan viikon Ranskan kisan (Swiss Challenge) jälkeen Empordan kentällä, Kataloniassa käytävät kaksi kisaa.

Viimeiseen taistoon, Tour Finaliin pääsee 45 parasta. Sen jälkeen pistelistan 20 ensimmäistä saa kortin ET:lle. Koronan takia ET:n karsintoja ei järjestetä, joten CT:lla pelataan vain merkittäviä kisoja viimeisillä viikoilla.

Roope Kakolta vaaditaan venymistä

Roope Kakko pelasi jo alkukaudesta, etenkin kesäkuukausien aikana erittäin lupaavasti. Kahdeksassa perättäisessä kisassa hän oli kuudesti sijoilla 4-18.  Voittoon hänellä oli mahdollisuus sarjan viimeisessäkin kisassa Tanskassa. Muutama reikä ennen loppua Kakko oli yksinään toisena. Pariin pelaaminen väylillä 4-18 olisi tuon sijan varmistanut, mutta ”yhteen lyöntiin katosi vire”, ja sijaluvuksi tuli 18.

Sattumaa vai seurausta, seuraavissa viidessä kisassaan hän on karsiutunut neljästi ja ollut kerran 32. Pistelistan sijoitus on pudonnut valitettavan kovaa kyytiä, ja on ennen meneillään olevaa kisaa 57.

Ranskassa, sekä kahdessa Empordan kisassa Kakon minimitavoite on nousta 45:n joukkoon ja Tourin finaalissa sitten kärkipään sijoituksella 20:n joukkoon.
Edelliskaudella koko CT:n listan ykköseksi nousseesta Ondrei Lieserista voi hakea mallia venymisestä.

Tsekki saavutti neljässä viimeisessä CT:n kisassaan sijaluvut kymmenes, neljäs, ensimmäinen ja ensimmäinen nousten koko Tourin voittajaksi. Kuvaavaa on sekin, että Lieser nousi noiden neljän kisan ansiosta maailmanlistalla hetkesssä 420 sijaa 179:ksi.

 Kakolle riittäisi huomattavasti vähempikin, mutta loppukirin olisi syytä käynnistyä meneillään olevasta kisasta.
 Lauri Ruuskan lisäksi Oliver Lindell (-2/12) ja Kim Koivu (-1/12) aloittivat pirteästi. Roope Kakon virettä mitataan iltapäivällä (startti 14.36) 

Tulospalvelu

Etsi luettavaa