Hyppää sisältöön

Lassi Pekka Tilander – golfkenttä suunnitellaan työpöydällä ja maastossa

Pärnu Bay Saarenmaalla on komea links-kenttä

GoGolf Live -lähetys vieraili keskiviikkona golfkenttäarkkitehti Lassi Pekka Tilanderin toimistolla. Haastattelussa Tilander kertoi golfkenttien suunnittelu- ja rakennusprosessista.

Lassi Pekka Tilanderin ura golfkenttien piirtäjänä alkoi vuosituhannen vaihteessa. Sitä ennen Tilanderin päivätyö sujui visuaalisen suunnittelun parissa mainostoimistossa. Golfia Tilander pelasi maajoukkuetasolla sekä junioreissa että aikuisissa 70- ja 80-luvuilla. Amatööriaikojen jälkeen Tilander teki useamman vuoden myös golfopetuksia iltaisin päivätöiden jälkeen.

Suomeen Tilander laskee suunnitelleensa 14 kenttää, kun mukaan lasketaan itsenäiset 9-reikäiset sekä vähintään 9-reiän laajennukset. Lisäksi Tilanderin suunnittelemia kenttiä löytyy Virosta (EGCC, Saare Golf, Pärnu Bay), Puolasta (Sand Valley) ja Venäjältä (Gorki Golf). Tällä hetkellä rakennusvaiheessa on kenttä Georgiassa.

Videolla Tilander korostaa, että kentänsuunnittelu tapahtuu sekä toimistolla että maastossa. Toimistolla tehtyjen mahdollisimman tarkkojen suunnitelmien avulla rakentamisen kustannukset voidaan budjetoida. Mutta itse rakentamisen aikana maastossa tehdään pienempää yksityiskohtaista suunnittelua.

Keskustelua käytiin yli 30 minuuttia. Suluissa näet jäljellä olevan ajan.

(30.15) suunnittelija vai arkkitehti?

(28.25) Suomessa 14 kenttää ja yhteensä 41 kenttää jossa jollain tavalla mukana

(26.50) Kauanko aikaa menee suunnittelun aloituksesta pelaamiseen?

(24.45) Suunnitellaanko kenttä toimistolla vai maastossa?

(23.35) Suunnittelija vastaa lopullisesta tuotteesta

(22.40) Rakentamisen aikana oleellista, että arkkitehdin luottohenkilö aina läsnä

(20.55) Tilander itse työmaalla viikonpäivät joka kuukausi

(18.20) Laajennukset haastavia projekteja reitityksen suhteen

(14.40) Onko väyläbunkkerin paikka siellä minne heikoimmat vai parhaimmat draivit päätyvät?

(11.55) Onko mahdollista, että kenttä on kaiken tasoisille pelaajille toimiva?

(9.40) Infran toimivuus kentän ympärillä tärkeä viihtyvyyden ja kustannusten kannalta

(7.40) Minimalistinen rakentaminen asettaa kovat vaatimukset kenttäalueelle

(5.25) Pärnu Bay näyttää minimalistiselta, todellisuudessa maansiirtotöitä tehty yllättävän paljon

(2.40) Miten kuivatus toimii Pärnussa?

(1.50) Kannattaako harrastelijan tutustu kenttien suunnittelufilosofiaan?

Etsi luettavaa