Hyppää sisältöön

Kytäjä Golf manner-Euroopan 26:nneksi dramaattisin kenttä

Kytäjä Golf on pärjännyt erinomaisesti kansainvälisissä kenttälistauksissa. KUVA: LASSI PEKKA TILANDER

Maailmalla tehdään kosolti erilaisia kenttärankingeja. Tuoreessa sellaisessa Kytäjä Golfin South East -kenttä valittiin manner-Euroopan 30 parhaan kentän joukkoon.

Englantilainen Golf World -lehti listasi tuoreessa numerossaan manner-Euroopassa sijaitsevia dramaattisia ja kunniotusta herättäviä golfkenttiä paremmuusjärjestykseen.

Listan nimi on komealta kalskahtava Top 100 X-factor Courses.

Kytäjä Golfin tiedotteen mukaan X-factorilla tarkoitetaan asiaa tai ominaisuutta, jolla on vahva mutta arvaamaton vaikutus. Golf World perustelee sijoitukset neljän kategorian mukaan: miljöö, dramaattiset väylät, ansiot kilpailukenttänä ja kentän kunto. 

Suomalaisista kentistä korkeimmalle tällä listalla sijoittui Kytäjä Golfin South East -kenttä. Sen sijoitus listalla oli 26:s.

Golf Worldin mukaan Manner-Euroopan kentistä dramaattisin on Lofoten Links, jota seurasivat Espanjan Valderrama ja Bulgarian Thracian Cliffs. Kytäjän edellä rankingissa oli Pohjoismaista norjalaisen Lofoten Linksin lisäksi vain kaksi kenttää Islannista ja kaksi Ruotsista. 

Kytäjän hieno sijoitus perustuu kenttään liittyvään draamaan ja upeaan miljööseen, tiedotteessa kerrotaan. Golf World arvostaa Kytäjän kokonaisuutta, joka tarjoaa pelaajille hienoimmat suomalaismaisemat ja päättyy upeisiin järvenrantaväyliin. 

“Kansainväliset kenttärankingit ovat meille tärkeitä mittareita, kun arvioimme omaa tekemistä ja työn tuloksia”, Kytäjä Golfin toimitusjohtaja Jukka Koivu kertoi tiedotteessa. 

Golf World listaa manner-Euroopan parhaat kentät tasaisin väliajoin ihan perinteisin kriteerein arvioituna. Kun edellisen kerran kyseinen lista julkaistiin, Kytäjän South East -kentän sijoitus oli 90:s. Myös Linna Golf mahtui sadan parhaan joukkoon. Sen sijoitus oli 94:s.

Karussa maastossa Pohjois-Norjassa sijaitseva Lofoten Links oli tuolla listalla kuudes, legendaarinen Valderrama viides ja jylhien rantakallioiden päällä kulkeva Thracian Cliffs 42:s.

Sadan dramaattisen kentän joukkoon mahtui Suomesta myös Linna Golf, jonka sijoitus oli 74:s. Lassi Pekka Tilander suunnittelemat virolaiskentät Pärnu Bay Golf Links (18:s) ja Estonian Golf & Country Clubin Sea Course (94:s) mahtuvat myös sadan parhaan joukkoon.

Ruotsin ykkönen on Bro Hof Slottin Stadium-kenttä.

Etsi luettavaa