Hyppää sisältöön

Korhoselle lyhyt alku PGA:n toisella kierroksella

Mikko Korhonen tarvitsee yhden birdien lauantaiaamuna selvitäkseen kolmannelle kierrokselle

Mikko Korhonen ehti tehdä vain yhden virheen PGA Championshipin toisella kierroksella.

Sade ja ukkonen keskeyttivät PGA Championshipin toisen kierroksen. Viimeisten joukossa kentälle lähtenyt Korhonen ehti pelata vain neljä väylää. Päivän merkinnäksi jäi vain avausväylän tuplabogi Mikon käytyä metsässä avauslyönnin jälkeen. 

Tuloksessa par Korhonen on juuri cut-rajan oikealla puolella jakaen sijaa 64. Perjantaina Mikko ei ehtinyt mukaan päivän birdie tehtailuun. Syytä huoleen on ei kuitenkaan ole. Avausväylän jälkeen hän naputteli helposti kolme paria osuen jälleen varmasti väyliin ja griineihin. Peli jatkuu lauantaina paikallista aikaa klo 7. Aamun tyynessä kelissä Mikko pääsee tuoreille griineille tekemään tulosta. Viikon aikana parhaat tulokset ovat syntyneet pääasiassa aamupäivän tuoreilla griineillä. Pehmeissä olosuhteissa griinit kuluvat päivän mittaan ja tulevat epätasaisiksi iltaa kohden. Korhosen edessä on siis vielä paljon mahdollisuuksia toisen kierroksen suhteen. 

Kilpailua johtaa ennätystulokseen -10 ehtinyt Gary Woodland. Hyvästä lyömisestä tunnettu Woodland on ollut kovassa puttivireessä ja yhdistelmä on tehnyt tappavaa tulosta. 

Korhosen tavoin kierros keskeytyi myös Tiger Woodsilta. Kierroksen kulku oli kuitenkin eri. Tiger (-3) oli päivää kolme alle parin seitsemän reiän jälkeen. Aamulla myös Woods pääsee puhtaille griineille hakemaan lisää miinusta korttiin. 

Tulospalvelu

Perjantain tapahtumia päivän koosteessa:

 

 

Etsi luettavaa