Hyppää sisältöön

Korhonen pisteli pariin, Kakko kaukana kärjestä

Mikko Korhonen ja Karri Kakko.

Suomalaiset eivät pystyneet kesyttämään kenttää Intiassa. Korhonen cut-rajan paremmalla puolella.

Neljä birdietä ja neljä bogia oli Mikko Korhosen saldo Euroopan Tourin avauskierroksella Intiassa. Etuysin Korhonen pelasi kaksi miinukselle. Takaysiltä kertyi plussaa yhtä paljon. Kierrostulos oli siis 72 eli tasan par.

”En ollut ihan terävimmilläni tänään. Löysä kroppa ja vielä löysempi mieli. Siihen nähden hyvä tulos”, Korhonen kommentoi tiedotteessaan. 

Delhi Golf Clubin kapealla kentällä Korhonen osui väylään yhteensä yhdeksän kertaa. Viheriöosumia kertyi 14. Korhosen sijoitus on avauspäivän jälkeen jaettu 57:s.

Kakko kaukana cutista

Jos Korhonen sai pidettyä pelinsä kurissa huononakin päivänä, samaa ei voi sanoa kisan toisesta suomalaisesta Roope Kakosta. Hän nimittäin pelasi jo toisen perättäisen kierroksen neljä yli parin. Viikko sitten Thaimaassa espoolainen pelasi toisen kierroksen samoin niin ikään 76 lyönnillä ja putosi jatkosta.

Huomenna Kakon pitää parantaa peliään selvästi, mikäli mielii jatkoon. Miehen sijoitus on nyt jaettu 117:s. 

Kisaa johtaa avauspäivän jälkeen Yhdysvaltain Daniel Im tuloksella -7.

Kolmatta sijaa jakaa kolme pelaaja tuloksessa kuusi alle: Prom Meesawat, Jorge Campillo ja Nacho Elvira.

Huomenna perjantaina Korhonen starttaa kierrokselleen klo 9.40 Suomen aikaa, Kakko lähetetään matkaan reilu tunti aiemmin eli klo 8.30.

Kilpailua voi seurata Viasat Golfilta ja Viaplayltä. Lähetys alkaa klo 7.30.

Etsi luettavaa