Hyppää sisältöön

Korhonen pinnisti vahvan kierroksen heikon alun jälkeen

Mikko Korhosen birdie-hanat olivat herkässä avauskierroksella

Mikko Korhonen ei päästänyt itseään helpolla Italian Openin avauskierroksella. Helsinkiläinen aloitti kierroksen kahdella bogilla ennen kuin sai koneet käyntiin.

Mikko Korhonen kiersi avauskierroksen Garda Golf Clubin kentällä tulokseen 69 (-3). Ensimmäiset kaksi reikää olivat heikkoja, sillä Korhonen teki bogit molemmille väylille. Nopea palautuminen bogeista tapahtui heti perään, sillä seuraavaan kuuteen reikään syntyi neljä birdietä. 

Kentän takaysillä Korhonen sai korttiinsa kolme birdietä ja kaksi bogia kasatessaan avauskierroksen tulokseksi 69 (-3). Seitsemän birdien kierros tyydytti Korhosta. 

”Birkkuja tuli tänään paljon, mutta myös liikaa bogeja. Alussa on pari aika pahaa väylää ja 18 on aika pitkä. Vettä on tullut yön aikana reilusti ja avaukset eivät rullaa yhtään. Väylään kun osuu, niin ei ole hätää”, Korhonen viestitti tiedotteessa. 

”Peli oli tänään suurelta osin oikein hyvää. Alku tosin hankalaa. Kenttä on aika erilainen kuin viime viikolla, mutta pikku hiljaa pääsen siihen sisään.”

Tulos 69 oikeuttaa sijaan 24 kun avauspäivä on vielä pahasti kesken. Kisan kärjessä etenevät Laurie Canter ja Robert Rock tuloksessa 64 (-8). Kärkikuusikossa on peräti viisi englantilaispelaajaa – ainoa poikkeus on Thomas Pieters jakamassa kolmatta sijaa. 

Tapio Pulkkasen aamupäivä oli synkkä. Tapsa lähti kentän takaysiltä liikkeelle vajoten jo tulokseen +5 kun kierrosta oli pelattu 13 reikää. Kaksi birdietä loppuun väylille 7 ja 9 kaunistelivat tuloksen 75 lyöntiin. Sijaluku kisassa on 148 kun mukana on 156 pelaajaa. Tapsa tarvitsee tuloksen 65-67 perjantaina, jotta jatkopaikkaan on mitään asiaa. 

Mikko Ilonen on pelannut avauskierrostaan viimeisessä ryhmässä kolme reikää. Hän avasi kisan birdiellä ja on tehnyt sittemmin kaksi paria. 

Viasat Golf ja Viaplay näyttävät kisan suorina lähetyksinä.

Etsi luettavaa