Hyppää sisältöön

Korhonen paras suomalainen maailmanlistalla vuoden päätteeksi – kymmenen parasta suomalaista nousi tänä vuonna rankingissa yli 3 000 sijaa

Mikko Korhonen selvisi avauskierroksestaan Kiinassa ilman bogeja

Suomalaisten miespelaajien onnistunut kausi näkyy myös maailmanlistan sijoituksissa. Nousua world rankingissa on tapahtunut kymmenen parhaan pelaajan osalta 3337 sijaa.

Muistatko vielä, kuka oli maailmanlistan perusteella Suomen ykköspelaaja kauden 2017 päätteeksi? Huippukauden Challenge Tourilla pelannut Tapio Pulkkanen tietenkin, jonka noteeraus kauden päätteeksi oli 167:s. 

Vuotta myöhemmin hän on listalla kuitenkin vasta neljänneksi paras suomalainen. Hänen edellään ovat Mikko Korhonen, Kim Koivu ja Kalle Samooja, joista kaksi ensiksi mainittua mahtuvat maailmanlistalla 200 parhaan joukkoon.

Korhoselle ET-kausi oli uran paras. Hän sijoittui neljä kertaa kolmen parhaan joukkoon ja otti myös uransa ensimmäisen voiton. Parhaimmillaan hän kävi rankingissa sadan parhaan paremmalla puolella 96:ntena ja maailmanlistan sijoituksensa ansiosta hänet nähtiin myös ensimmäistä kertaa urallaan major-kilpailussa, elokuisessa PGA Championshipissä.

Vaikka Korhonen hieman putosikin listalla syksyllä, nousua maailmanlistalla vuodessa tapahtui Korhosen osalta 136 pykälää.

Suurin maailmanlistasijoituksen pudottaja oli Koivu, joka ryhtyi ammattilaiseksi European Tourin karsintojen jälkeen. Koivu nousi vuodessa yli 1 700 sijaa, mistä on kiittäminen muun muassa kolmea voittoa Challenge Tourilla. Parhaimmillaan Koivun sijoitus rankingissa oli 176:s.

Kovan nousun otti myös Challenge Tourilta European Tourille noussut Samooja, joka nousi vuodessa 443 sijaa ohittaen muun muassa Pulkkasen, jonka tuorein noteeraus maailmanlistalla oli 249:s.

Suomen viides European Tour -pelaaja Mikko Ilonen oli kauden päätteeksi rankingissa sijalla 325. Pudotusta vuodessa on tapahtunut kaksi sijaa. 

Ilonen on Suomen pitkäaikainen ykköspelaaja. Parhaimmillaan Ilonen on käynyt World Rankingissa sijalla 37.

Suomalaisista tuhannen parhaan pelaajan joukkoon mahtuvat myös Janne Kaske, Oliver Lindell, Antti Ahokas ja Toni Hakula. Roope Kakko, joka on parhaimmillaan ollut rankingissa 199:s, on nyt maailmanlistalla sijalla 1179.

Kun laskee maailmanlistan kymmenen parhaan suomalaispelaajan listasijoituksen erotuksen viime vuoteen nähden, nähdään, että pelaajat ovat nousseet rankingissa peräti 3 337 sijaa.

Suomalaiset maailmanlistalla:

  Pelaaja Sijoitus 2018 Sijoitus 2017
1. Mikko Korhonen 110. 246.
2. Kim Koivu 199. 1925.
3. Kalle Samooja 243. 686.
4. Tapio Pulkkanen 249. 167.
5. Mikko Ilonen 325. 323.
6. Janne Kaske 726. 1270.
7. Oliver Lindell 786. 409.
8. Antti Ahokas 875. 943.
9. Toni Hakula 966. 1925.
10. Roope Kakko 1 179. 1 101.

World Rankingin verkkosivut

Etsi luettavaa