Hyppää sisältöön

Korhonen palkkasi henkistä apua: ”Tuli sellainen olo, että tekisi hyvää pallotella ajatuksia ammattilaisen kanssa”

Mikko Korhonen palkkasi itselleen henkisen valmentajan. KUVA: GETTY IMAGES

Mikko Korhonen palkkasi Matilda Castrenin kanssa töitä tehneen mentaalivalmentajan. Koronaepidemia ja Ukrainan sota ovat vaikuttaneet henkiseen jaksamiseen.

Golfammattilainen Mikko Korhonen on palkannut itselleen henkisen valmentajan. Korhonen kertoo tiedotteessa päätyneensä ratkaisuun siksi, että kaksi viimeiset vuodet ovat olleet niin poikkeuksellisia, että hän koki tarpeelliseksi päästä juttelemaan alan ammattilaisen kanssa.

Ensin tuli koronaepidemia, jota on kestänyt jo yli kaksi vuotta. Myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tullut Korhosen ajatuksiin.

”Nyt alkoi tulla sellainen olo, että tekisi hyvää pallotella vähän ajatuksia ammattilaisen kanssa. Ensin tuli korona, joka muutti kiertueella arkea todella paljon, ja sen perään Ukrainassa syttyi sota. Niiden myötä henkinen jaksaminen on ollut vähän koetuksella ja samaan aikaan pitäisi olla huippu-urheilija. Kentällä ei voi miettiä ylimääräisiä asioita tai murheita, vaan on pystyttävä keskittymään omaan suoritukseen”, hän sanoo.

Korhosen mukaan kisareissuilla huomaa, kuinka paljon sota Ukrainassa puhututtaa ja mietityttää ihmisiä ympäri maailman. Hän korostaa, että tiedostaa olevansa etuoikeutetussa asemassa, eikä tarkoituksena ole valittaa.

”Monelta on esimerkiksi mennyt koronan takia työt, mutta itse olen onneksi saanut töitä tehdä. Mutta kyllä tämänhetkinen maailmantilanne rassaa”, hän kertoo.

Korhoselle henkisen valmentajan kanssa toimiminen ei ole uutta, sillä hänellä oli henkinen valmentaja myös ammattilaisuran alkuvaiheessa.

Castrenin henkinen valmentaja

Uudeksi mentaalivalmentajaksi valikoitui Katja Pasanen, jonka kanssa Suomen naisten ykköspelaaja Matilda Castren on tehnyt menestyksekästä yhteistyötä.

”Ehkä tavoitteena on vain vähän muuttaa omaa ajattelua ja löytää vaihtoehtoisia tapoja suhtautua omaan peliin, tilanteeseen ja elämään. On hedelmällistä ja pysäyttävää, kun valmentaja kyseenalaistaakin kaiken ja esittää kysymyksiä, jotka pakottavat näkemään asiat eri vinkkelistä”, Korhonen kertoo.

Korhonen myöntää, että meneillään on viime vuosina ollut jonkinlainen uuden etsintä, ehkä jopa neljänkympin kriisi. Sen seurauksena Korhonen yritti hankkia lyöntiinsä lisämetrejä kuntosalin puolelta, mutta idea osoittautui nopeasti huonoksi. Lantio meni pahasti jumiin ja samalla lyöntikin sekosi.

”Siitä virheestä oppineena olen jättänyt raudat muille. Fysiikkatreeni on nyt kehonhallintaa ja aktivointia ja mittaa lyöntiin haetaan enemmänkin liikkuvuuden kautta. Eikä lyöntipituus ole minulle ikinä mikään ongelma ollut. Se riittää kyllä, kun rautapeli on tarpeeksi vahvaa”, hän pohtii.

Korhonen tunnetaan pelaajana, joka on jo pitkään pitäytynyt vanhoissa hyväksi todetuissa toimintatavoissa. Silti hän hakee jatkuvasti uusia virikkeitä omaan harjoitteluunsa. Monesti vanha vinkki on kuitenkin toimivampi kuin pussillinen uusia.

”Oma peli ja lyönti on toiminut taas paremmin ja paremmin, kun lopetin turhan etsimisen ja uskalsin luottaa niihin ratkaisuihin, mitä olen tehnyt. Tekemiseen on tärkeää löytää sopiva rentous, oli maailmantilanne mikä tahansa. Sen rentouden ja vahvan mentaalipuolen kautta se menestyskin sitten tulee”, hän sanoo. 

Vatsapöpö vaivasi viikkokaupalla

Kauden alkupuolella Korhonen sai kisamatkalta vatsapöpön, joka vaivasi kolmisen viikkoa. Kisakierroksen jälkeen hän käytännössä pystyi vain makaamaan sängyssä ja keräämään voimia seuraavan päivän kierrokseen. Ruoat hän tilasi huonepalvelusta ovelle.

”Siihen nähden on aika ihme, että ylipäänsä pääsin kisoissa jatkoon. Hyviä aihioita siellä on jo ollut, mutta ihan loppuun saakka ei silloin vääntöä riittänyt.”

Vaikka alkukausi on ollut monella tavalla haastava, on Korhonen kiertueen pistelistalla sijalla 101. Se ei ole lähelläkään sitä, mitä tavoitteet ovat, mutta konkari muistuttaa, että kausi on oikeastaan vasta alussa.

Seuraavan kerran Korhonen ja DP World Tour -kiertueen muut suomalaiset tavoittelevat menestystä Espanjassa torstaina käynnistyvässä ISPS Handa Championship in Spain -kilpailussa. Huhtikuun viimeisellä viikolla Korhonen pelaa niin ikään Espanjassa, jonka jälkeen vuorossa on British Masters Englannin Belfryssä.

Lähde: Mikko Korhosen tiedote

Etsi luettavaa