Hyppää sisältöön

Korhonen palasi tasolleen Thaimaassa

Mikko Korhosen kisan pelasi yksi huono kierros.

Mikko Korhonen pelasi lauantaina pettymyksen jälkeen bogittoman kierroksen 68. Kisan voitto meni Australiaan.

Sysimusta lauantai pilasi Mikko Korhosen Thailand Golf Classicin. Sunnuntaina Korhonen palasi omalla tasolleen ja löi tauluun tuloksen 68 lyöntiä. Korhosen kierrokset Hua Hinissä sujuivat seuraavasti: 70, 69, 77, 68. 

Hyvin sujuneen sunnuntain ansiosta Korhonen nousi yhteistuloksellaan neljä alle parin kisassa 45:nneksi. Sijoitus tuotti noin 7 500 euron tilipussin.

”Eilen paloi hermot. Tänään olin rauhallinen koko päivän ja tein vain hyviä ratkaisuja. Näin se välillä heilahtelee”, Korhonen sanoi tiedotteessaan.

Korhosen pitkä peli toimi mainiosti. Hän osui avauksilla peräti 13 väylään ja iski 16 viheriöosumaan. Bogeja miehen korttiin ei merkitty.

”Vielä joskus tulee se viikko, kun kaikki neljä päivää menee rauhallisesti ja hyvin. Sitä odotellessa.”

Jos leikitellään ajatuksella siitä, että Korhonen olisi onnistunut pelaamaan lauantaina tasollaan esimerkiksi pariin, nummelalaisen sijoitus kisassa olisi ollut jaettu neljästoista.

Kisan voitto meni Australiaan. Kärkimies oli kengurumaan Scott Hend, joka pelasi tuloksen 18 alle parin. Kakkoseksi nousi Thamaan Piya Swangarunporn, jonka päätöspäivän kierros 63 lyöntiä oli koko kisan paras. Kolmas oli Belgian Thomas Pieters.

Maanantaina Korhonen jatkaa matkaa Delhiin, Intiaan. Sinne hän saa seurakseen Roope Kakon, joka Mikko Ilosen tapaan putosi Thaimaan-kisassa cutista.

Etsi luettavaa