Hyppää sisältöön

Korhonen kuudentena – kärkeen neljä lyöntiä

Mikko Korhonen jahtaa kauden parasta sijoitustaan Marokossa.

Mikko Korhosella on huomenna hyvä mahdollisuus saalistaa kauden paras sijoitus Euroopan Tourilla. Nummelalainen pelasi tänään yhden alle pariin ja jakaa kuudetta sijaa Marokon osakilpailussa.

Mikko Korhosen paras sijoitus tällä kaudella on yhdeksäs sija Australian osakilpailusta. Huomenna Korhosella on oiva sauma pistää paremmaksi, sillä hän lähtee päätöspäivään kuudennelta sijalta Trophée Hassan II -kilpailun päätöspäivään. Korhosen tulos kolmen päivän jälkeen on kaksi alle parin. 

”Hyvä kierros taas. Homma oli täysin kontrollissa ensimmäiset kymmenen reikää, ei mitään ongelmia. Reiät 11–16 sitten pelkkää taistelua, hyviä pareja taas monta. Loppuun sain vielä yhden birdien tehtyä”, Korhonen sanoi viitaten 17. reiälle tekemäänsä birkkuun.

Huomiseksi luvattu huonoa säätä

Marokon kapea kenttä pitkine karheikkoineen on osoittaunut pelaajille vaikeaksi. Huomenna pakkaa voi sekoittaa sää, sillä kisapaikalle tiedossa saattaa olla ajoittaisia rankkasateita.

”Tiukka rata, joka rokottaa virheistä. Kärsivällinen täytyy olla loppuun saakka. Huomiseksi on luvattu surkeaa keliä, joten homma on täysin auki”, Korhonen sanoi.

Kisan kärjessä pelaa Englannin Chris Hanson, joka on tuloksessa kuusi alle parin. Kärkeen Korhosella on siis vain neljä lyöntiä matkaa.


Kilpailua voi seurata Viasat Golfilta ja Viaplaylta


 

Etsi luettavaa