Hyppää sisältöön

Korhonen harppasi jättiloikan maailmanlistalla – sadan parhaan joukko käsien ulottuvilla

Mikko Korhonen sai onnitteluhalauksen caddieltaan Karri Kakolta.

Mikko Korhonen nousi tuoreella maailmanlistalla 110:nneksi. Race to Dubai -rankingissa Korhonen on jo 35:s.

Upea voitto nosti Mikko Korhosen maailmanlistalla 110:nneksi. Sijoitus on helsinkiläisen selvästi paras tähän astisella urallaan.

Suomalaisista ainoastaan Mikko Ilonen on ollut urallaan korkeammalla maailmanlistalla kuin Korhonen nyt. Ilosen kaikkien aikojen paras ranking-sijoitus on 37. vuodelta 2014.

Aiemmin hänen paras noteerauksensa oli 176:s. Se on viime kesäkuulta, jolloin Korhonen oli sijoittunut juuri Itävallan European Tourin kisassa hienosti toiseksi.

Korhonen on nyt maailmanlistalla selvästi paras suomalainen, sillä Tapio Pulkkanen (240.) ja Mikko Ilonen (283.) ovat jääneet Korhosesta yli sadan sijoituksen päähän.

Korhonen nousi tuoreella maailmanlistalla 90 sijaa. Se on pientä verrattuna PGA Tour Latinamerica -kiertueen kisan voittaneen Toni Hakulan harppaukseen.

Hakula oli vielä viime viikolla maailmanlistan 1986:ntenä, kun hänen tuorein listauksensa on 831:s.

Race to Dubai -rankingissa Korhonen nousi upeasti sijalle 35. Tällä kaudella Korhonen on tienannut jo 394 000 euroa. Se on ainoastaan 2 000 euroa vähemmän kuin viime vuonna, joka oli Korhosen uran toistaiseksi paras vuosi tienestien kannalta.

Korhonen on myös erittäin lähellä rikkoa kahden miljoonan euron rajan uransa aikana tienattujen palkintorahojen määrässä. Rajan rikkomiseen tarvitaan enää noin 6 500 euron tienestit.

Race to Dubai | Suomalaiset golfin maailmanlistalla

 

Etsi luettavaa