Hyppää sisältöön

Komulainen vain lyönnin päässä toisesta sijasta Belgiassa

Noora Komulainen on noussut selvällä marginaalilla LET:n pistelistan parhaaksi suomalaiseksi. KUVA: Mark Runnacles / LET

Noora Komulaisen sihti oli kohdallaan Belgiassa pelattavassa Ladies European Tourin kisassa.

Noora Komulainen pelasi avauskierroksen kolme alle parin ja jakaa kuudetta sijaa Belgian Ladies Open -kisassa. Kärkipaikkaa kisassa pitää hallussaan Ruotsin Anna Magnusson, joka kiersi torstaina Naxhelet Golf Clubin kentän kuusi alle parin.

Viisi birdieä ja kaksi bogia torstaina korttiinsa kirjauttanut Komulainen on hyvissä asemissa, sillä hän on toisesta sijasta vain lyönnin perässä. Kakkossijaa jakaa neljä pelaajaa tuloksessa neljä alle parin.

Kokenut Ursula Wikström teki Komulaisen tapaan viisi birdieä, mutta kun bogeja tuli yhtä monta, lähtee kokenut peluri toiseen kierroksen par-tuloksesta ja sijalta 40. Samassa tuloksessa ja samalla sijalla Wikströmin kanssa on värikkään kortin merkkauttanut Sanna Nuutinen, joka teki neljä birdieä ja yhden eaglen, mutta myös kaksi bogia ja tuplaa.

Yhden yli parin pelannut Linda Osala on myös cut-rajan paremmalla puolella sijalla 52.

Niina Liias ja Elina Nummenpää päätyivät tulokseen viisi yli. Heidän pitää huomenna pelata huomenna huipputulos, jotta jatkopaikka heltiäisi.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa