Hyppää sisältöön

Kolme kylpylää, kolme golfkeskusta: Holiday Club houkuttelee golfareita

Nuasjärven maisemat jäävät jokaisen Katinkullassa pelaavan golfarin mieleen.

Katinkulta, Holiday Club Saimaa ja Kuusamon Tropiikki tarjoavat golfia ja aktiivisen lomanviettopaikan koko perheelle.

Holiday Clubilla on Suomessa kahdeksan korkeatasoista kylpylähotellia ja vuositasolla noin miljoona asiakasta. Katinkulta, Holiday Club Saimaa ja Kuusamon Tropiikki ovat myös golfkohteita.

”Aktiivilomailusta on muodostunut pysyvä trendi. Kohteissamme hotellimajoituksen vaihtoehtona loma-asunnot antavat mahdollisuuden viettää laatuaikaa perheen parissa. Selkeästi on nähtävissä kasvavaa kysyntää tasokkaalle ja tilavalle loma-asumiselle. Golfkenttä, luonto, harrastukset ja palvelut ovat Holiday Clubin kohteissa käden ulottuvilla”, kylpylähotellien liiketoiminnasta vastaava johtaja Marko Hiltunen määrittää.

Aktiivisena golfarina Hiltusella on myös vahva näkemys siitä, että Holiday Clubilla ja sen kolmella golfkohteella on palvelukonseptissaan runsaasti osasia, jotka puhuttelevat lajin harrastajia.

Katinkulta – Pohjoismaiden monipuolisin lomakeskus

Katinkullan lomakeitaassa on runsaasti palveluja, mutta omaa rauhaa arvostaville myös tilaa hengittää luonnon rauhassa.

Katinkullan lomakeitaassa on runsaasti palveluja, mutta omaa rauhaa arvostaville myös tilaa hengittää luonnon rauhassa.

Katinkulta Golf

Vuokatissa sijaitsevassa Katinkulta on kasvanut 30 vuoden aikana golfissa yhdeksi maamme merkittävimmistä golfkeskuksista. Pelikierroksia kertyy kauden mittaan noin 60 000.

18-reikäisen Nuas-kentän lisäksi vierailijoilla on käytössään 9-reikäinen Tenetti, joka tarjoaa erinomaisen vaihtoehdon osaavallekin pelaajalle. Aloittelijoille, junioreille ja lähipeliään kehittäville 9-reikäinen par 3 -kenttä Vuokatti on kokeilemisen arvoinen testi.

Maisemat Nuasjärven rannalla ovat mieleenpainuvat, harjoitusalueet ovat tasokkaat ja kurssitoiminta runsasta ulottuen myös lapsiin ja aloittelijoihin. Lomakeskuksessa ensikosketuksen ja kipinän lajiin on saanut valtava määrä suomalaisia. Katinkullassa on vuosikymmenten aikana työskennellyt runsaasti golfin ja liikunta-alan osaajia.

Vuokatissa golfkulttuuri ja toimintamallit, sekä palvelujen tuottaminen ovat hyvällä pohjalla, ja paikallisten junioreiden harrastusmahdollisuudetkin erinomaisia.

Katinkullan hotellissa majoittuville kierrosmaksu Nuas-kentällä maksaa 35 euroa.

”Pyrimme rakentamaan mahdollisimman yksinkertaista ja toimivaa mallia, jossa asiakas voi tilanteensa mukaan määritellä pelaamisen ajankohdat myös oleskelunsa aikana”, Hiltunen kertoo.

Katinkullassa majoittuvien golfarien ohjelmaan kuuluu varsin usein kierros myös maamme arvostetuimpiin kuuluvalla Paltamo Golfin kentällä.

Hotellin yhteydessä sijaitseva kylpylä oheispalveluineen on toiminnan alusta asti ollut Katinkullan sydän. Harrastemahdolllisuudet ovat ulkona ja sisähallissa pelattavien pallopelien, kuntosalin, jumppien sekä hoito-osastojen myötä todella kattavat.

Pyöräily, talvisin erittäin runsas latuverkosto ja tasokkaat rinteet ovat Katinkullan kilpailuvaltteja.

Katinkullan Harmony Spa -hyvinvointiosasto on hemmottelevien hoitojen paratiisi. Hieronnan lisäksi tarjolla on laaja valikoima vartalo- ja kasvohoitoja.

”Aktiivisen tekemisen lisäksi lomalla halutaan saada henkilökohtaista palvelua, hemmottelua, irtiottoa arjesta”, Hiltunen määrittää.

Palveluiltaan Pohjoismaiden monipuolisimmassa lomakeskuksessa on valtava määrä erilaisia majoitusvaihtoehtoja.

Kylpylähotellin huoneiden lisäksi tarjolla on tyylikkäitä Villas-lomahuoneistoja ja Katinkullan järvimaisemaan näyttävästi istuvia, täysin varusteltuja loma-asuntoja, joissa kussakin on oma sauna ja terassi.

Katinkulta on noussut Suomessa kylpylähotellina ja lomakeskuksena käsitteeksi, golfin osalta myös malliksi alan palveluja tarjoaville.

Katinkulta on viihtymiskeskus, jossa golf on kasvanut tärkeäksi osaksi palveluja. Vahva suositus perheille ja seurueille, Katinkullassa ja sen ympäristössä riittää tekemistä pitkäksi aikaa.

”Golfkausi jatkuu hyväkuntoisilla kentillä pitkälle syksyyn, jolloin luontokin on kauneimmillaan”, Hiltunen muistuttaa.

Kuusamo Golf – Karhunkierros ainutlaatuisessa luonnossa

Kuusamon Tropiikin naapurissa pelataan lumoavissa järvimaisemissa, parhaimmillaan lähes 300 metrin korkeudessa merenpinnasta

Kuusamon Tropiikin naapurissa pelataan lumoavissa järvimaisemissa, parhaimmillaan lähes 300 metrin korkeudessa merenpinnasta

Holiday Club

Kuusamon Tropiikin naapurina sijaitseva Petäjäkankaan kenttä avattiin kaudella 2013. Maisemien ja upeiden väylien osalta kenttä saa vierailta kehuja. Holiday Clubin kylpylähotellin ja kentän yhteistyö tiivistyi tämän kauden käynnistyessä. Nyt caddiemaster ja kahvilatoiminnat ovat samassa yhteydessä Kuusamon Tropiikin vastaanoton kanssa.

Kuusamon kenttä sijaitsee Suomen kentistä korkeimmalla merenpinnasta (260–280 m). Pohjoinen sijainti puolestaan mahdollistaa ympärivuorokautisen pelaamisen heinäkuun loppupuolelle asti.

Ensimmäisen yhdeksikön väylät on rakennettu alueelle, jossa sijaitsi jatkosodan aikana Pohjois-Suomeen sijoitettujen saksalaisjoukkojen huoltokeskus. Alueella vielä näkyvät kaivannot ovat pääosin sirpalesuojia ja varastorakennelmien pohjia, mutta myös juoksuhautoja ja pesäkkeitä.

Toinen puolisko kulkee metsämaisemassa, ja on saanut nimekseen Karhunkierros Suomen kuuluisimman vaellusreitin mukaan. Väylien nimistä kuusi pohjautuu reitin nähtävyyksien mukaan, kolme muuta Kuusamon ainutlaatuiseen luontoon.

Kenttäbongari Esa Mäkinen on pelannut Kuusamo Golfin pariin otteeseen, ja rohkaisee golfia harrastavia suuntaamaan reittinsä Kuusamoon.

”Maisemat ovat monelta osin ainutlaatuisia. Etenkin takaysillä on hienoja väyliä. Pelaamisen lisäksi on syytä tutustua paikalliseen luontoon muutenkin. Elämykset jäävät varmuudella mieleen”, Mäkinen evästää.

Hemmotteluhoidot ovat kylpylälomien huippuhetkiä.

Hemmotteluhoidot ovat kylpylälomien huippuhetkiä.

Holiday Club

Kuusamon Tropiikki on monipuolinen kylpylähotelli ja loma-asuntokohde Rukan ja Kuusamon välimaastossa. Vapaa-ajanpalveluita tarjolla niin lapsiperheille, pariskunnille kuin kaveriporukoillekin. Kylpylähotellin tuntumassa sijaitseva Ruka on yksi Suomen suosituimmista hiihtokeskuksista lukuisine harrastemahdollisuuksineen.

Holiday Club Saimaa – täysipainoista golfia ja laatua lomailuun

Holiday Club Saimaan golfkenttä on mennyt hurjasti eteenpäin viime vuosien aikana.

Holiday Club Saimaan golfkenttä on mennyt hurjasti eteenpäin viime vuosien aikana.

Holiday Club

Saimaan rannalla, kymmenen minuutin ajomatkan päässä Imatran keskustasta sijaitseva lomakeskus on häkellyttävän monipuolinen vapaa-ajan palvelujen kokonaisuus. Jari Koivusalon suunnitteleman 18-reikäisen golfkentän lisäksi tarjolla on par 3 -kenttä ja tilava range.

Vuonna 2013 avattu golfkenttä on nostanut huimasti arvostustaan pelaajien keskuudessa. Tästä tuoreimpana näyttönä on sijoittuminen toiseksi vuonna 2019, kun listattiin maamme kehittyneimpiä golfkeskuksia.

Marko Hiltunen on paikallisen golfseuran, Holiday Club Golfin puheenjohtajana nähnyt aitiopaikalta kentän jalostumisen.

”Kahdeksannella pelikaudella kenttä istuu maisemaan jo huomattavan hyvin. Viheriöt ja väylät ovat hienossa kunnossa, reuna-alueita on luonnollisesti siistitty.”

Ensimmäinen yhdeksikkö kulkee links-tyyppisesti avoimella alueella. Toinen puolisko tuo väylien varsille myös metsää, joka lisää tarkkuuden arvoa pelissä.

”Punaisilta tiiauspaikoilta tulosta syntyy hyvin, joten naiset ovat keskimäärin tyytyväisiä tuloksiinsa. Tavoitteemme on tarjota omille ja vieraspelaajille mainio golfkokemus edulliseen hintaan”, Hiltunen määrittää.

Kuten Katinkullassa ja Kuusamo Golfissa, myös Holiday Club Saimaalla hotellissa majoittuva saa lunastaa green feen 35 eurolla.

Lomakeskuksessa majoittuvista golfareista osa käy pelaamassa myös maan toiseksi parhaaksi arvioidun kentän, Viipurin Golfin Etelä-Saimaan tai Imatran Golfin. Holiday Club Saimaan sijainti kahden perinteikkään kentän välissä on ihanteellinen.

”Meillä on luonnollinen tavoite kasvattaa omalla kentällä vieraspelaajien määrää ja saada golfareita asiakkaaksi lomakeskukseemme.”

Holiday Club Saimaan harrastevalikoimaan kuuluu myös suosiotaan kovasti nostanut padel.

Holiday Club Saimaan harrastevalikoimaan kuuluu myös suosiotaan kovasti nostanut padel.

Holiday Club

Holiday Club Saimaa on vaikuttavan monipuolinen kokonaisuus. Kylpylähotelli on jaettu perheystävälliseen Club-hotelliin, tyylikkääseen Gant-hotelliin sekä ylelliseen Castle-hotelliin.

Näiden lisäksi valittavina ovat vielä Villas-huoneistot sekä korkeatasoiset, täysin varustellut loma-asunnot. Majoitustilaa on 3 000 asiakkaalle. Ravintolatarjonta on runsasta, uutuutena tälle kesälle on avattu Beach House by Robert´s Coffee.

”Sirkusteemainen kylpylä värikkäine vesisuihkuineen on Suomessa ennenkokematon elämys. BowlCircus-keilaviihdekeskus sekä Angry Birds Activity Park tarjoavat viihdykettä sekä lapsille että aikuisille”, Hiltunen listaa palveluja.

Holiday Club Saimaan kylpylässä viihtyvät lapset ja aikuiset.

Holiday Club Saimaan kylpylässä viihtyvät lapset ja aikuiset.

Holiday Club

Etsi luettavaa