Hyppää sisältöön

Koivu nousi haastamaan Erofejeffiä

Kim Koivu pelasi vaikean Fream-kentän viisi alle parin ja nousi taistelemaan voitosta.

Kim Koivu pelasi kilpailun parhaan kierroksen ja nousi kahden lyönnin päähän kisaa johtavasta Peter Erofejeffistä. Naisten sarjaa johtaa Daniella Barrett ennen Jenna Mäihäniemeä.

Peter Erofejeff ja Daniella Barrett lähtevät kärkitiloilta Audi Finnish Tourin Nordcenterin osakilpailun päätöskierrokselle sunnuntaina. Yhteistilanteessa -3 oleva Erofejeff saa pelikavereikseen kilpailun tähän asti parhaan kierrostuloksen (67) lauantaina pelanneen Kim Koivun ja myös hyvin lauantaina tuloslistalla nousseen Ossi Mikkolan (70). Koivu ja Mikkola ovat tilanteessa -1. Naisten kisaa johtavalla Barrettilla on tukevan tuntuinen viiden lyönnin kaula lähimpään uhkaajaan, Jenna Mäihäniemeen.

Isoista korkeuseroista tunnettu Nordcenterin Fream-kenttä laittoi kokeneen Peter Erofejeffin tiukkaan testiin lauantaina. Tulos 71 (-1) ei tullut helpolla.

”Golfkunto ei ole talven jäljiltä vielä ihan kohdillaan. Yleensä se paranee kauden mittaan, mutta nyt tulee vielä todella outoja mokia. Liian vähän on harjoittelua alla”, Peter Erofejeff myönsi.

”Never give up oli kyllä tämän päivän teema. Pysyin maltillisena, enkä minä tuon parempaa olisi tänään pystynyt pelaamaankaan. En lyönyt tarpeeksi lähelle. Otetaan tämä ja lähdetään syömään”, Erofejeff tuumasi.

Hienon 67 lyönnin tuloksen pelannut Kim Koivu sai salama-alun kierrokselleen.

”Siinä tuli heti neljä birdieä putkeen. Sain hyviä lähestymisiä, ja upotin yhden suoraan bunkkeristakin. Tänään lähdettiin pelaamaan vähän aggressiivisemmin. Lipunpaikat olivat vähän helpompia kuin eilen, se mahdollisti myös enemmän birdiejä”, kuukausi sitten armeijasta siviiliin päässyt Koivu sanoi.

Miesten kilpailussa kärki on todella tasainen, eikä kärkiryhmässä voida tuudittautua varmoihin pokaaleihin. Joonas Granberg (par), Peter Puhakka (+1), Matias Honkala (+2) ja Sami Välimäki (+2) ovat hyvin iskuetäisyydellä.

Barrettilla tukeva johto

Aura Golfia edustavan Daniella Barrettin (+3) uran ensimmäinen Audi Finnish Tour -kilpailu on sujunut kaksi ensimmäistä päivää todella hyvin. Avauskierroksen 75 lyönnin kierros sai lauantaina kaverikseen 72 lyönnin suorituksen, jonka turvin Barrett siirtyi viiden lyönnin johtoasemaan ennen sunnuntain päätöskierrosta. Barrettille seuraa kärkiryhmässä tekee Master Golfin Jenna Mäihäniemi (+8), joka kiersi toisen kierroksen 76 lyönnillä. Kärkiryhmän kolmas jäsen on Rauma Golfin Ella Salminen, joka on tilanteessa +9.

Barrettin peli parani toiselle päivällä juuri toivotulla tavalla.

”Kierros sujui hyvin, ja raudat olivat paljon parempia kuin eilen. Muutama birdieputti jäi harmittamaan, kun ne eivät uponneet tuossa lopussa”, Barrett harmitteli.

Kesäkuussa 17 vuotta täyttävä Barrett lähtee sunnuntain kierrokselle rennoin mielin.

”Ihan kiva lähteä johdossa pelaamaan. Ei tässä ainakaan vielä jännitä. Tämän päiväinen peli riittää huomennakin, kunhan vaan upottaa riittävästi putteja”, Barrett ennakoi.

Kahden kierroksen jälkeen cut-rajan selvitti 44 miestä ja 15 naista. 

Lähde: Audi Finnish Tourin tiedote


Nordcenterin pelioikeus GoGolfin verkkokaupassa vain 490 euroa. Pelaa koko kausi Freamin ja Benzin huippukentillä.


 

Etsi luettavaa