Hyppää sisältöön

Kim Koivu tarttuu draiveriin aina kun on paikka

Kim Koivu on iskussa.

Kim Koivu on lentämässä kohti Nairobia avaamaan uransa Challenge Tourilla. Ammattilaisuran ensimmäisen kauden tavoitteet on lukittu ja nyt on aika suorittaa.

Kim Koivu repäisi itsensä mukaan Challenge Tourille upottamalla neljämetrisen putin European Tourin karsintafinaalin neljännen päivän viimeisellä reiällä. Se toi jatkopaikan myötä vahvan kategorian Challenge Tourille. Tunnelmat olivat katossa ja Koivu myönsikin erikoisen asian kisan jälkeen. 

”En olisi pelannut European Touria, vaikka olisin saanut kortin. Olisin keskittynyt Challenge Touriin, joka on minulle oikea taso tällä hetkellä”, kypsä, mutta erikoinen lausunto kuului. 

Koivu on luonut prosessia jo pitkään valmentajansa David Silvan johdolla. Tekniikka on kehitetty kiertueen kestävään kuntoon ja nyt kaiken pitäisi olla valmista. 

”Talvikisat kävin pelaamassa Espanjassa. Siellä oli valmentaja mukana osan ajasta. Nyt alkaa tuntua siltä, että veto on riittävän vahvassa kunnossa menestykseen”, Koivu kertoo Frankfurtin lentokentältä. 

Kauden ensimmäinen kisa on heti koko vuoden rahakkain. Koivu ei ota erityisiä paineita siitä. Tavoitteet on asetettu koko kaudelle, ei yksittäisille viikoille. 

”Kyllä mä uskon, että voin voittaa kilpailun tänä vuonna jos tulee kuuma viikko. Tavoitteeksi olen asettanut kuitenkin sijoittumisen 45 parhaan joukkoon rahalistalla, jolla pääsee mukaan kiertueen finaaliin ja European Tourin karsintafinaaliin”, Koivu avaa. 

Miksi Kim Koivu tulee menestymään Challenge Tourilla? Mikä pelin osa-alue on se paras ase?

”Sanoisin, että draivaaminen. Lyön tosi paljon draivia ja mulla on vahva luotto siihen mailaan. En nyt tietenkään tyhmiin väleihin sitä lyö, mutta väitän että en kovin herkästi ala perääntymään avauksissa”, Koivu jatkaa. 

Koivu sai tärkeää itseluottamusta jo vuoden 2017 puolella kun paikka Australian PGA Championshipiin avautui. Hän lähti rohkeasti reissuun ja kilpailu tasapäisesti muun muassa Sergio Garcian kanssa. 

”Siellä oli isoja nimiä mukana. Toki se loi luottamusta kun pääsi neljä kierrosta vetämään siinä joukossa. Oikeita asioita on varmasti tehty ja se loi vain lisää uskoa, että pelin taso tulee riittämään myös Challenge Tourilla.”

Kim Koivu aloittaa Challenge Tourin kauden torstaina Keniassa. Kisassa ovat mukana myös Oliver Lindell, Kalle Samooja ja Roope Kakko

Etsi luettavaa