Hyppää sisältöön

Kerigolfin kehityshanke käynnistyi Mikko Ilosen suunnitelmien pohjalta: “Tavoitteena miellyttävämpi ja helpompi pelikokemus”

Työt Kerigolfissa käynnistyivät näyttävän puttiviheriön ja ensimmäisen väylän uusien tiiauspaikkojen pohjustamisella. KUVA: Janne Lehto

Kehitystyöt Kerigolfissa käynnistyivät uuden puttiviheriön ja ensimmäisen väylän pelinjaa muuttavien tiiauspaikkojen rakentamisella. Hankkeen kestoksi on arvioitu 5-7 vuotta, se pyritään rahoittamaan ensisijaisesti tulorahoituksella.

Kerigolfissa näyttää heinäkuun kolmannella viikolla todella hyvältä. Kenttä on erinomaista paremmassa kunnossa ja ruohossa, käytännössä virheetön. 

Riitta Myllys (vas.) on pelannut Kerigolfissa 15 vuoden ajan, ry:n kenttätoimikuntaan kuuluva Timo Myllys kentän aukeamisesta alkaen.
Pariskunta odottaa mielenkiinnolla sitä, millaisia uudistuksia tulevina vuosina lähdetään toteuttamaan.
KUVA: Teemu Tyry

Golfkentille vaikea talvi säästi suurimman osan Keski- ja Itä-Suomen kentistä tuhoilta. 

Kerigolf lukeutuu niihin kenttiin, joilla on saatu nauttia tavanomaista paremmista olosuhteista läpi kauden. Kuumin sesonki ajoittuu Savonlinnan oopperajuhlien vauhdittamana heinäkuulle.

“Saamme paljon palautetta omilta ja vierailta siitä, kuinka mukavaa oli pelata vihreällä kentällä”, iloitsee toimitusjohtajana vuodesta 2008 toiminut Soili Pelkonen.

Koronakaudet 2020-2021 olivat Kerigolfille pelaajamäärän ja talouden osalta erinomaisia. Poikkeuksellinen ajanjakso innosti aiemmasta poiketen myös Savonlinnan talousalueella nuoria, 20-25-vuotiaita aloittamaan lajin harrastamisen.

“Tämä on ollut piristävä trendi ja tuonut uutta ilmettä sekä eloa golfyhteisöömme”, Pelkonen iloitsee.

Toimitusjohtaja Soili Pelkonen uskoo paikallisten sekä vieraspelaajien kiinnostuksen Kerigolfia kohtaan nousevan entisestään kehitystöiden käynnistyttyä.
Kuva: Kerigolf

Vuonna 1989 avatulla Ronald Freamin suunnittelemalla kentällä kiertää edelleen myös hyvä määrä alusta asti mukana olleita jäseniä ja osakkaita, vaikka luonnollista sukupolven vaihdosta pelaajakunnassa tapahtuu hyvää vauhtia.

Rima on  korkealla

Jo ennen Kerigolfin kentän kehittämiseen liittyvien suunnitelmien luonnosteluvaihetta tehtiin ulkopuolisten ammattilaisten toimesta huolellinen peruskartoitus kentän nykykunnosta.

“Sen viesti oli meille positiivinen. Korjausvelkaa toki on, mutta 33 vuotta käytössä ollut kenttä on pohjiltaan paremmassa kunnossa kuin olimme ajatelleet”, Pelkonen tietää.

Alkuvuodesta 2022 Kerigolf julkaisi tiedotteen, jolla se ilmoitti käynnistävänsä mittavan, monipuolisen kentän kehityshankkeen:

“Rima on laitettu korkealle ja kyseessä on Kerigolfin huomattavin panostus sitten kentän rakentamisen. Samalla, kun kentälle luodaan Master Plan ja uudistetaan vaiheittain kentän laatutekijöitä ja pelattavuutta, keskiössä on myös asiakaskokemus ja golfelämys”, kuului helmikuussa julkaistun tiedotteen päällimmäisin sisältö. 

Yhteistyökumppaniksi valikoitui Ilonen Design.

“Tapasin Lappajärven perinteisessä Pro-am -kilpailussa Kerigolfin hallituksen jäsenen Petri Vahvelaisen. Keskustelumme kääntyi Kerigolfiin ja sen tulevaisuuteen. Sovimme yhteydenotosta, joka johti ensimmäiseen neuvottelulukontaktiin Kerigolfin hallituksen edustajien kanssa”, taustoittaa Mikko Ilonen.

Mikko Ilonen on tulevaisuudessakin tuttu näky Kerigolfissa kehitystöiden jatkuessa 5-7 vuoden ajan.
Kuva: Timo Seppäläinen

Suomen golfin kaikkien aikojen suurin tähti on juniorivuosinaan viettänyt kesiään suvun kotitilalla Kerigolfin läheisyydessä, pelannut kenttää ja voittanut siellä myös juniorien SM-kilpailut. Nämä lapsuusvuosien muistot synnyttivät erityisen tunnesiteen kentän alueeseen.

“Neuvottelut etenivät ripeästi. Näkemyksemme olivat hyvin yhteneväisiä Kerigolfin edustajien kanssa.”

“Sopimuksen teon jälkeen olemme tutustuneet huolella kenttään, analysoineet tilannetta ja kartoittaneet mahdollisuuksia, joita sen uudistamiseksi ja kehittämiseksi olisi hyvä tehdä.” 

Ilosen ja yhtiökumppaniensa luonnostelemaa kenttäalueen Master Plania ei ole vielä julkaistu, mutta Kerigolfin päättäjien kanssa kommunikoinnissa se toimii yhteisenä karttana.

Pelattavuuden parantaminen tavoitteena

“Se ei ole vielä tarkka suunnitelma, vaan työkalu toteutukseen. Kaikkien toteutettavien muutosten tavoitteena on kehittää kentän pelattavuutta ja visuaalista ilmettä, kunnioittaen Ronald Freamin suunnitelmaa”, Ilonen painottaa. 

Kerigolfista käytetään perustellusti luonnehdintaa luonnonläheinen ja kaunis kenttäkokonaisuus.

Kentän 11:s käynnistää upeiden väylien kavalkadin, jonka edelleen kehittämisestä Mikko Ilonen on erityisen paljon innoissaan.
KUVA: Teemu Tyry

Kangasmetsikköjen keskellä kulkevalle kentälle tunnusomaisia ovat maamerkkeinä valtavan suuret kivet, vesiesteet, sekä näyttävyyttä ja pelillistä vaativuutta tuovat korkeuserot.

Kerigolf mielletään etenkin vähemmän osaavien keskuudessa yhdeksi maamme vaikeimmista kentistä. Haastava se on osaavillekin, reilu testi, joka mittaa taitotason, sekä henkisen ja fyysisen kestävyyden.

Soili Pelkosen ja Mikko Ilosen erikseen tehdyissä haastatteluissa nousevat päällimmäisiksi tavoitteiksi kentän kehittämiselle samat asiat.

“Pelaamisesta on kehitettävissä aiempaa helpompaa ja miellyttävämpää sitä tavoitteleville, silti haastavaa hyville pelaajille”, Ilonen aloittaa.

“Varsinaiseen reititykseen ei ole tulossa muutoksia. Tiiauspaikkojen ja pelilinjojen muutoksilla kyetään parantamaan elämystä. Viheriöiden ja niiden ympäristöjen uudistamiset ovat myös valtava mahdollisuus.”

Kerigolfissa on kenttäkartoituksen aikana havaittu myös se, että paikallinen hiekka on erittäin hyvärakententeista, lähes sellaisenaan valmista raaka-ainetta kentän muotoiluun ja visuaalisuuden parantamiseen.

“Alueen maisemoinnissa oman maaperän hiekka antaa monia käyttömahdollisuuksia ja säästää merkittävästi kuluja.” 

“Uskomme vahvasti siihen, että pelattavuuden lisäksi Kerigolfin upean näyttävä maasto, visuaalinen ilme tulee kehitystöiden edetessä ilahduttamaan omia ja vieraspelaajia unohtumattomalla tavalla.”

Kävelemällä kenttää havainnoi eri kulmasta

Ilonen on peliuransa päätyttyä alkuvuodesta 2019 kiertänyt golfkenttiä kartoituksiin ja suunnitteluun liittyen lähes pelkästään ilman mailoja, golfautolla ja mieluusti kävellen.

“Kävelemällä kenttiä olen oppinut katselemaan ja havainnoimaan kenttiä ja uusia alueita aivan uudesta kulmasta.”

Kerimäellä hän on käynyt jo useaan otteeseen, ja projektin käynnistymisen jälkeen esittänyt näkemyksiään sekä kuunnellut hallituksen edustajia, kentän osakkaita sekä jäseniä.

“Erityisen iloinen olen siitä ripeästä tavasta, jolla Kerigolfin hallitus ja operatiivinen johto on projektia toteuttamassa. Olemme saaneet suunnittelun ohella jo ensimmäiset työt käyntiin ja vuoropuhelu toimii mallikkaasti.” 

“Merkityksellistä on myös se, että Kerigolfissa projektissa on Kai Hulkkosen ja Sami Markkasen lisäksi mukana Hirsalan kenttämestarina parhaiten tunnettu moniosaaja Janne Lehto. Hänestä  huokuu mahtava motivaatio ja sitoutuneisuus.” 

Let´s make Kerigolf great again

Mikko Ilosen vierailut Kerigolfissa ovat aikuisiällä ennen meneillään olevan projektin käynnistymistä jääneet vähäisiksi.

“Kerigolf vaan jäi pois muiden kiireiden vuoksi niiden kenttien joukosta, joilla ehdin kauden aikana kotimaassa kiertää. Kehityshankkeen käynnistyttyä Kerigolf saa tulevina vuosina lisää ansaitsemaansa huomiota ja vieraspelaajia Suomesta sekä ulkomailta”, Ilonen uskoo.

Kentän signature-väyläksi nousee ehdottomasti nykyisessä pelijärjestyksessä kahdeksas, korkealta mäeltä veden yli lyötävä par-viitonen.

”Se on tietysti omassa luokassaan. Minulla ja tiimillä syntyi uudistustöiden osalta runsaasti ideoita sellaisten väylien profiilin kohottamiseksi, jotka eivät nykyisessä muodossaan herätä huomiota”.

Soili Pelkonen nostaa oman haastattelunsa aikana esiin hankkeeseen liitetyn epävirallisen sloganin:

“Let´s make Kerigolf great again”

“Tavoite on luonnollisesti tuottaa palveluja, jotka nostavat Kerigolfin sijoitusta kenttärankingissa ja ihmisten mielissä. Saavuttaa arvostusta, joka tuo golfkeskukseemme entistä enemmän pelaajia viihtymään.” 

Pelkonen tietää oman jäsenkuntansa ja vieraspelaajien tuntemuksista ja elämyksistä kentällä varsin paljon pitkän työkokemuksensa pohjalta.

“Luontokokemus ja kentän rauhallinen ilmapiiri ovat omalla listallani arvoja, joita palautteissakin yleisesti nostetaan esiin. Näiden uskon kentän kehitystöiden jälkeenkin säilyvän ennallaan, jopa parenevan. Yksi asiakas kehaisi vastikään Kerigolfia kenttänä, jossa ei koskaan tarvitse huutaa fore.”

“Meillä on hyvä pöhinä päällä. Mikko Ilonen on helposti lähestyttävä henkilö, joka persoonallaan ja arvostuksellaan antaa hankkeelle kasvot.” 

Yhteistyöhön liittyen Ilonen on mukana muun muassa Kerigolfissa 25. elokuuta järjestettävässä Business Golf tapahtumassa.

Lisäksi hän on yhdessä Kerigolfin kanssa ideoinut backteeltä pelattavan, Mikko´s Backtee Challengen, johon vieraspelaajatkin voivat osallistua ilman erillistä osallistumismaksua.

Mikko Ilosen omien golfkierrosten määrä kuluvalla kaudella saattaa jäädä alle kymmeneen.
Kuva: Timo Seppäläinen

Parhaille on luvassa melkoista herkkua, sillä 12 parasta kohtaavat Ilosen isännöimässä finaalissa syyskuun 12. päivä. Kentän vaativuudesta kertoo sekin, että elokuun alkupuolella paras tulos karsinnassa oli 72, par.

Harvakseltaan tällä hetkellä pelaava Ilonen löi tauluun kierroksellaan luvut 76,+4.

“Uusi ja pitkälle jaksolle ajoitettu hanke kentän kehittämiseksi herättää innostusta, mutta luonnollisesti myös kysymyksiä. Päällimmäinen on se, suljetaanko kenttää töiden johdosta. Suunnitelmien mukaan haitta jää varsin pieneksi töiden jakaantuessa 5-7 vuoden ajalle”, Pelkonen kertoo.

“Kentän mäkinen maasto säilyy vastaisuudessakin, mutta uskon, että kulkureittejä uusimalla tähänkin haasteeseen löytyy pelattavuutta parantavia ratkaisuja.”

Kerigolf haki ja sai aluehallintoviraston myöntämää liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta reilut 60 000 € kahden ensimmäisen vuoden aikana kentällä toteutettaviiin harjoitusalueiden ja kentän tiestön kunnostustöihin.

Rakenteilla olevien ykkösen uusien tiiauspaikkojen, ja 700 neliömetrin kokoisen puttiviheriön jälkeen seuraavat projektit ovat rangen kohdeviheriöiden rakentaminen sekä lähipelialueen uusiminen, joka ajoittuu kaudelle 2023.

Kerigolfin kaikkien väylien ja harjoitusalueiden liittyvistä muista kehitystöistä  ja aikatauluista ei ole vielä olemassa julkistettua tietoa. Myöskään investointeihin käytettävää euromäärää ei ole hakattu seinään.

Kastelujärjestelmiä väylillä uusitaan suunnitelman mukaisesti samanaikaisesti, kun niillä tehdään suunnitelman mukaisia parannuksia. 

“Heinäkuu oli meille erinomainen ja elo-syyskuulta odotamme pelimäärien osalta myös vilkkaita kentän mainion kunnon vauhdittamana “, Soili Pelkonen ennakoi.

Kerigolf herättää tunteita

Ronald Fream suunnitteli Kerigolfin lisäksi Suomessa kenttiä Nordcenteriin, Laukaan Peurunkagolfin, Paltamo Golfiin sekä Oulun Golfkerholle.

Ne kaikki on suunniteltu ja rakennettu erittäin kunnianhimoisesti todella upeisiin maisemiin, joissa alueen alkuperäisyyden säilyttäminen on ollut Freamin päällimmäisiä tavoitteita. Kenttiä yhdistää myös se, että ne lokeroidaan ansiostakin näyttävimpien, mutta myös haastavimpien sarjaan Suomessa.

Kerigolfin uudistustyöt herättävät valtavasti mielenkiintoa kentällä vuosien varrella pelanneiden, kuten myös kuulopuheiden varaan käsityksensä luoneiden golfarien keskuudessa.

Hyvin yleinen käsitys on, että Kerigolf on liiankin kova testi, jossa kaivatut onnistumisen tunteet ovat kortilla.

Allekirjoittanut on ottanut Kerigolfilta takkiinsa useimmilla kerroilla. Kentän tai suunnittelijan syyksi en taitojeni riittämättömyyttä ole koskaan asettanut.

Heinäkuussa pelaamani kierros tarjosi vielä enemmän upeita maisemia, haasteita ja lyöntejä eteen, kuin mitä muistikuvissani vuosien takaa oli.

Käynnistetetyt uudistustyöt ovat Kerigolfille ja Ilonen Designille todella suuri mahdollisuus luoda hyvän pohjan päälle entistä nautinnollisempi pelikokemus.

Helppo veikkaus on se, että Kerigolf helpottuu seuraavien vuosien aikana, mutta kehittyy alueen maaperästä esiinnostettavan hiekan avulla myös entistäkin visuaalisemmaksi kokemukseksi, kuten golfyhtiö ja Ilonen Design tavoitteeksikin ovat linjanneet.

Kierrosta Kerigolfissa, sekä vierailua maailman suurimmassa puukirkossa Kerimäellä voi lämpimästi suositella.

Vavahduttavinta oli kuulla siitä, että edellistalvena kentän alueella oli nukkunut kaivamassaan kuopassa karhu.

Pelikaveri Timo Myllyksen kertomus karhusta meni tunteisiin ja mielikuviin kuten kenttäkin, jonka haastamiseen aion antaa itselleni jatkossa useamminkin mahdollisuuksia.

KeriGolf

Ilonen Design

Mikko´s Backtee Challenge

Etsi luettavaa