Hyppää sisältöön

Katso video: Hanhijahti keskellä golfkenttää johti tutkintapyyntöön – yksi metsästäjistä pyllähtää selälleen rekyylin voimasta

Golfbägein varustautuneet metsästäjät ampuivat kanadanhanhia keskeisellä paikalla kenttää.

GoGolfin luetuin uutinen vuonna 2021 oli kuin suoraan aprillipilasta, mutta totta. Metsästäjät ampuivat kanadanhanhia keskellä Porvoo Golfin kenttää vilkkaaseen peliaikaan. Riistakeskus teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Golfkentän mukaan metsästäjät ottavat täyden vastuun tapahtuneesta.

Golfarien toiveissa kentälle lähtiessä on yleisesti oman pelin onnistumisen lisäksi luonnonrauhasta, peliseurasta ja ulkopuolisista elämyksistä nauttiminen. Porvoo Golfin kentällä elokuisena arki-iltana pelanneet kokivat kuitenkin jotain sellaista, joka sai sydämen hakkaamaan ja pelaajat haukkomaan henkeään upäuskosta näkemäänsä ja kuulemaansa.

Tämä  elokuun 15. ensimmäisen kerran julkaistu artikkeli nousi  GoGolfin vuoden luetuimmaksi vuonna 2021. 

Porvoo Golfissa koettiin tiistaina illalla merkillisiä, kun golfkenttä muuttui kesken kierroksen metsästystantereeksi.

GoGolf on saanut käsiinsä videon, jossa näkyy, kuinka keskeisellä paikalla Porvoo Golfin kenttää metsästäjät ryhtyvät ampumaan hanhia. Videolla on myös koomisia piirteitä, kun yksi metsästäjistä pyllähtää laukauksen jälkeen rekyylin voimasta maahan.

Videolla kuvaajan ääntä on muutettu, koska hän ei halua itseään tunnistettavan videolta:

Porvoo Golf julkaisi torstaina tapahtumasta tiedotteen, jossa kerrotaan, että metsästäjäryhmä olisi ampunut riistaa pelaajien ollessa kentällä. Kuvien ja videon perusteella peliryhmiä tapahtumapaikalla oli useita ihmettelemässä erikoista episodia.

”Metsästäjäryhmällä ei ollut lupaa olla kentällä samanaikaisesti pelaajien kanssa. Metsästäjäryhmä poistettiin kentältä välittömästi tilanteen tultua tietoon”, Porvoo Golf kertoi kotisivuillaan.

”Pelaajien turvallisuus on kenttäyhtiön prioriteetti kaikissa tilanteissa. Riistakeskus on asiasta tietoinen ja tekee tarvittavat selvitykset tapahtuneesta. Asiassa osallisena olleet metsästäjät pahoittelevat ajattelemattomuuttaan ja ottavat täyden vastuun tapahtuneesta. Kenttäyhtiö pahoittelee tapahtunutta.”

Metsästystä kesti kymmenisen minuuttia

Videon perusteella näyttää siltä, että metsästäjillä olisi ollut mukanaan golfbägejä.

GoGolf yritti tavoittaa Porvoo Golfin toimitusjohtajaa Esa Palosaarta tarkempia tietoja varten, mutta aihe on arka, eikä hän vastannut GoGolfin puheluun tai viestitse lähettämäämme kysymykseen siitä, olivatko metsästäjät golfareita. Sen sijaan hän lähetti vastauksesi kentän kotisivuilta löytyvän lyhyen tiedotteen.

Silminnäkijän mukaan ei näyttänyt siltä, että metsästäjät olisivat olleet ainakaan golfkierroksella. 

”Vahvasti näytti siltä, että bägissä oli jotain muuta kuin golfmailoja, enkä nähnyt, että he olisivat yhtään palloa missään lyöneet”, silminnäkijä kertoi.

Silminnäkijän peliryhmä oli kohdannut erikoisen näköiset miehet, kun yksi pelaajista oli lyönyt soketin väärälle väylälle, jossa miehet olivat seisseet. Golfvaatteiden sijaan ainakin yhdellä miehistä oli ollut yllään maastoasu.

”Aluksi katsoin, että viitsinkö mennä toiselta väylältä lyömään, mutta he odottivat kiltisti, kun löin pallon väärältä väylältä. Katsoin sitten taakse, kun alkoi kuulua tykitystä”, hän kertoi.

MTV:n uutisille Palosaari kuitenkin kertoi, että metsästäjät olivat tulleet pelaamaan aseet mukanaan.

”Ovat lähteneet, kun on pyydetty poistumaan”, Palosaari kertoi.

Metsästystä jatkui jonkin aikaa, sillä laukauksia kuului vielä kymmenisen minuutin kuluttua ensimmäisistä laukauksista.

”Ei tullut sellaista fiilistä, että olisin säikähtänyt. Aika nopeasti huomasi, että he olivat lintuja ampumassa eikä muita”, silminnäkijä sanoi.

Tapahtumahetkellä kuuden jälkeen illalla golfkentällä oli ollut melko paljon pelaajia, mutta ainakaan silminnäkijän peliryhmän jäseniin golfkentältä ei olla oltu yhteydessä tapahtuman jälkeen.
 

Kuvassa näkyy metsästäjien lisäksi ainakin kolme peliryhmää, jotka joutuivat todistamaan hanhien ampumista melko läheltä.

Kuvassa näkyy metsästäjien lisäksi ainakin kolme peliryhmää, jotka joutuivat todistamaan hanhien ampumista melko läheltä.

LUKIJAN KUVA

Metsätysaikaan toiminta täysin laillista

Riistakeskuksen viestintäpäällikkö Klaus Ekman kertoo, että Riistakeskus on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille. Syynä on se, että metsästyksen kohteena olivat olleet kanadanhanhet, joiden metsästyskausi alkaa vasta 20. elokuuta. Ekman kuitenkin huomauttaa, että kanadanhanhien metsästys olisi ollut mahdollista pelloilta 10.8-20.8. välisenä aikana.

”Kyseinen golfkenttä ei kuitenkaan ole peltolohkorekisterissä, joten poliisi tarkastaa asian. Kanadanhanhen metsästys ko. tapauksessa elokuun 20. päivän klo 12 jälkeen olisi täysin laillista”, Ekman kertoi GoGolfille.

Ekmanin mukaan golfkentän maapohjan omistajalla on alueellaan metsästysoikeus, niin kuin jokaisella maaomistajalla maillaan, joten hän voi käyttää aluetta metsästykseen. aikaan pelaajien kanssa.

”Joillakin golfkentillä ammutaan lintuja ratojen suojelemiseksi. Ei metsästys sinänsä ole siitä riippuvainen onko kyseessä yleinen paikka, tärkeintä on se, että lähimpään asuttuun rakennukseen tulee metsästyspaikalta olla vähintään 150 metrin etäisyys (mikäli rakennuksen omistajalta/haltijalta ei ole saatu nimenomaista lupaa ampua riistaa lähempänä) sekä se, että metsästys ei saa aiheuttaa vaaraa eikä vahinkoa ihmisille eikä toisen omaisuudelle”, Ekman toteaa.

Ekmanin mukaan metsästäjillä oli ollut lupa metsästää alueella. Porvoo Golfin tiedotteen perusteella ei kuitenkaan samaan aikaan pelaajien kanssa. Metsästäjän kaatumista laukauksen jälkeen hän kommentoi seuraavasti.

”Rekyyli voi olla joskus todella kova ja kun erityisesti hanhenmetsästyksessä käytetään usein 12/89 kaliiperin haulikoita, eli järeimpiä mahdollisia, tilanne on varsinkin ylöspäin ammuttaessa haasteellinen. Liukas nurmipinta voi tietysti olla myös osasyyllinen”, Ekman toteaa.

Uutiseen päivitetty Porvoo Golfin toimitusjohtaja Esa Palosaaren kommentti.

Etsi luettavaa