Hyppää sisältöön

Kaskella sysimusta päivä eagle-lopetuksesta huolimatta

Janne Kaske pelaa uransa ensimmäistä Euroopan Tourin kisaa.

Janne Kaske lopetti Singapore Openin toisen kierroksen upeaan eagleen. Se oli harmi kyllä laiha lohtu, sillä miehen kierrostulokseksi muodostui 78, mikä on yhdeksän lyöntiä heikompi kuin avauskierros.

Heikon toisen päivän takia Kasken pelit eivät jatku viikonvaihteessa. Hän jakaa tällä hetkellä 103:ta sijaa tuloksella +5, kun toinen kierros on vielä monella pelaajalla kesken.

Kasken peli oli hakusessa varsinkin etuysillä, jonka hän pelasi viisi yli parin (41 lyöntiä). Kun Kaske teki takaysin alkuun viidelle ensimmäiselle reiälle neljä bogia, karkasi cut-raja liian kauaksi. Ennustettu cut on tällä hetkellä +1.

Eilen Kaske ei ehtinyt pelata kierrosta loppuun, kun kisa jouduttiin keskeyttämään toviksi ukkosen vuoksi. Kaske viimeisteli tänään kierroksen kahdella parilla pelaten ensimmäiset 18 reikää kaksi alle parin.

Tulosliuskalla Kaske oli tuolloin 15:ntenä, joten pudotusta tänään on tullut lähes 90 sijaa.

Janne Kasken tulos heikkeni avauskierroksesta yhdeksällä lyönnillä.

Janne Kasken tulos heikkeni avauskierroksesta yhdeksällä lyönnillä.

Petri Timonen

Jannen kierrosta paikan päällä seurannut Petri Timonen kertoi, että lunta tuli kunnolla tupaan seitsemännellä reiällä, jossa avaus meni palmun kautta veteen. Dropin jälkeen Janne yritti päästä  toisella greenille, mutta myös jatkolyönti päätyi veteen. Viidennen lyönnin Kaske löi greenin eteen, josta chipin ja putin jälkeen korttiin merkittiin tupla.

Toisella kierroksella Kaskella petti etenkin avauspeli, sillä liian pieni määrä avauksia osui väylälle. Sentosan kentät raffit eivät ole helpoimmasta päästä, joten ne rokottivat lähestymislyöntien tarkkuutta.

Kisan kärkeen on noussut Matt Kuchar yhteistuloksella -8 (66-68). Samassa tuloksessa on kolme muutakin pelaajaa, jotka eivät ole tosin vielä pelanneet kierrostaan loppuun.

Muista maailmantähdistä Justin Rose jakaa 14 reiän jälkeen yhdeksättä sijaa tuloksella -5, mutta Henrik Stenson on pudonnut 30:nneksi. Hän on 15 reiän jälkeen tuloksessa -1 eli tätä päivää kaksi yli parin.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa