Hyppää sisältöön

Kärkimies Ahokas sai hengen päälle par-pelastuksista – peruutuspaikan kisaan saanut Altonen kiitti luottamuksesta loistavalla pelillä

Antti Ahokas on urallaan voittanut kaksi CT:n kisaa vuonna 2008, ja sijoittunut yhteensä kymmenen kertaa kärkikymmenikköön. KUVA: TOMI NATRI

Antti Ahokas jakaa johtopaikkaa Vierumäki Finnish Challengessä, kun avauskierros on vielä kesken. Kahden lyönnin päässä oleva Joachim Altonen sai vasta eilen paikan kisassa viime hetken peruutuksen myötä.

Antti Ahokas on 37-vuotias konkari, jolla on Challenge Tourilta kaksi voittoa. Voitoista on kuitenkin paljon aikaa, sillä Ahokas nappasi ne ammattilaisuransa alkuvaiheessa vuonna 2008, jolloin hän sijoittui myös kertaalleen toiseksi.

Kyseinen kausi on jäänyt miehen toistaiseksi parhaaksi, mutta Lappeenrannasta kotoisin oleva ammattilainen on jatkanut sitkeästi uraansa ja unelmiensa tavoittelemista.

Tänään sitkeys palkittiin, sillä tänä ja viime vuonna säästeliäästi Challenge Tourilla pelannut Ahokas onnistui erinomaisesti pelaten Vierumäen Cooke-kentän tulokseen 66 eli kuusi alle parin.

Se riittää tässä vaiheessa jaettuun johtopaikkaan, mutta täytyy muistaa, että osa pelaajista on vielä kierroksensa alkutaipaleella.

Ahokas jakaa johtoaseman Italian Filippo Bergamaschin ja Michele Ortolanin kanssa.

Alun pelastukset toivat momentumin

Ykkösreiältä startannut Ahokas pelasi etuysin upeasti neljä alle, vaikka sanoi kierroksen jälkeen, että alku ei luvannut hyvää. Hän kuitenkin sai tarvittavat parit pelastettua ja hengen päälle tehden kolme perättäistä birdieä rei’ille neljä, viisi ja kuusi sekä yhden vielä kasille.

”Muutamalla ensimmäisellä reiällä oli bogiakin tuloillaan. Pienen alkutahmeuden jälkeen peli lähtikin hyvin kulkemaan ja löin hyviä lyöntejä alun jälkeen”, sanoi Ahokas, joka oli erityisen tyytyväinen puttipeliinsä.

Takaysille syntyi kolme birdieä lisää ja päivän ainoa bogi, joten sisäänmeno sujui kaksi alle parin.

Ahokas veikkasi, että kuusi alle parin tulos tulee olemaan kovaa valuuttaa vielä senkin jälkeen, kun kaikki pelaajat ovat ehtineet pelata kierroksen loppuun.

”Tuulta alkoi olla lopussa sen verran, että iltapäivän lähtijät joutuvat enemmän sen kanssa tekemisiin”, Ahokas ennakoi.

Vierumäki Finnish Challenge on Ahokkaan kauden kolmas haastajatason kilpailu. Sarjatasoa alempana hän on pelannut 11 kilpailua, joissa parhaat sijoitukset ovat kolmas ja neljäs. Valitettavasti näiden kisojen kylkeen on tullut liikaa cutista putoamisia. Hän itse arvioi, että saattoi pelata touko-kesäkuussa liian monta kilpailua.

Epätasaisuus onkin sana, joka on leimannut Ahokkaan pitkää ammattilaisuraa paitsi kisojen sisällä myös kauden aikana. Jopa uransa toistaiseksi parhaana kautenaan 2008 Ahokas selvitti cutin harvemmin kuin läpäisi sen (9/20).

Vierumäellä Ahokkaan paras sijoitus on vuodelta 2018, jolloin hän oli neljäs. Hän jäi kuitenkin tuolloin kisan voittaneen Kim Koivun varjoon.

Altonen otti tilaisuudesta vaarin

Joachim Altanen sai paikan Vierumäki Finnish Challengessä viime hetken peruutuksen ansiosta. Taustalla caddie Nikke Tyry. KUVA: TOMI NATRI

Ahokkaan lisäksi myös Rasmus Karlsson ja Joachim Altonen aloittivat erinomaisesti pelaten kierroksen neljä alle parin. Altonen sai kisaan paikan vasta eilen viime hetken peruutuksen myötä.

Kovassa vireessä oleva Altonen käytti tilaisuuden hyväkseen pelaten tuloksen ja jakaa tällä hetkellä kymmenettä sijaa.

Kierros sujui Altosen käsikirjoituksen mukaan. Tulos neljä alle oli vähimmäistavoite.

”Katselin viime vuosien tuloksia ja kova tulostaso täällä on ollut. Jos avauskierros menee pari lyöntiä plussan puolelle, niin siinä putoaa heti kärjen vauhdista ja viikonloppu on menetetty”, Altonen kertoi.

”Kaikille tulee paljon punaista korttiin. Ne, jotka onnistuvat vähemmillä bogeilla selvittämään kierrokset, ovat lähempänä kärkeä.”

35-vuotias Altonen aloitti pelaajauransa uudelleen viime vuonna. Kaliforniassa asuva Altonen viettää nyt aikaa Suomessa tähdäten European Tourin karsintoihin. Viikko sitten Suur-Helsingin Golfissa pelatussa Finnish Tourin kilpailussa hän sijoittui kolmanneksi. Sitä ennen hän nappasi voiton Midien SM-kisoissa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa