Hyppää sisältöön

Kalle Samoojalla vahva päätöspäivä Italiassa – varmistaa paikan Turkin kilpailuun

Kalle Samooja pääsi mukaan epäonnistuneiden lyöntien listalle

Kalle Samoojan (70-69-77-66,-2) huippukierros nosti kuusi birkkua tehnyttä turkulaista yli 20 sijaa Roomassa pidettävässä Rolex Seriesin kilpailussa. GoGolfin FB-haastattelussa Samooja ilmoitti tavoitteekseen päästä mukaan kaikkin Race to Dubain finaalikisoihin.

Kalle Samooja oli yksi sunnuntaina aamulla kierrokselleen lähteneistä pelaajista, joka onnistui nostamaan tasoaan edellispäivästä. Justin Rose pelasi tuloksen 64, Samoojan tulos oli 66, viisi alle parin.  Edellisen päivän 77,+6  tulosta Samooja kuvaili haastattelussa ”mahalaskuksi.” Tuloslistalla Samooja nousi 24 sijaa, 41:s tila muuttunee vielä hieman kisan edetessä.

”Oikein hyvä tietysti eilisen jälkeen. Tärkeää oli, että taisin nyt varmistaa paikan ensimmäiseen Race to Dubai-sarjan finaaliin Turkissa. Tavoite on tietty seuraavissa Ranskan ja Portugalin kisoissa nousta listalla niin korkealle (top-50), että paikka aukeaisi myös viimeiseen finaaliin Dubaissa”, Samooja totesi haastattelussa. 

Myös Mikko Korhonen terästi otettaan. Lauantaina hyvän alun jälkeen tuloksen 75 söheltänyt Korhonen oli ennen viimeistä reikää sunnuntain kierrostaan kaksi alle ja sijaluvulla 28:s

Kilpailun tulosseurannan löydät täältä.

Viasat ja Viaplay näyttävät kisan suorana lähetyksenä kello 13-18. Antti Vaalas vastaa selostuksesta.

Etsi luettavaa