Hyppää sisältöön

Kalle Samooja tekee nousua Saksassa – löytyykö varastosta superkierros, joka avaisi portit The Openiin?

Kalle Samooja on pelannut Munchenin kisassa 27 viimeistä reikää yhdeksän alle parin. KUVA: Getty Images

Kalle Samooja (72-66,-6) on noussut onnettoman avauskierroksen jälkeen vauhdilla kohden kärkeä BMW International Openissa. Kiinan Haotong Li (-15) lähtee kolmannelle kierrokselle kärkipaikalta.

Kalle Samooja tiesi tarvitsevansa torstain tulostaan (72) paremman yltääkseen viikonlopun kierrroksille Golfclub München Eichenriedin kentällä pelattavassa DP World Tourin kilpailussa.

Perjantaina turkulainen pelasi kierroksen molemmat puoliskot kolme alle, kuten oli tehnyt myös torstain sisääntulossa.

Tuloslistan hännille hän oli joutunut avauskierroksen ensimmäisellä puoliskolla, jolla ilman birdejä kiertänyt Hampurin kisan voittaja teki tuplan ja bogin.

”Ihan priimaa minulle”

Samooja oli kierroksensa jälkeen tiedotteessa kertomansa mukaan tyytyväinen etenkin kenttäpeliinsä.

Tiiltä greenille aivan timanttia tänään. Ihan priimaa meikäläiselle.Kuppi olisi voinut kolista vielä vähän paremmin, mutta otetaan tämä tälle päivälle ja isketään parasta viikonlopulla, Samooja myhäili

Samooja arvioi, että The Open -paikan varmistuminen vaatisi viidennen sijan, joka pitäisi saavuttaa yksin.

– Kärkihän on aika kaukana, mutta jos sinne ei riitä, niin Openin paikka on hyvin hyppysissä, hän ennakoi.

Toisen kierroksen tuloksista 66,-6 oli aamupäivän paras. Se nosti Samoojan kortin luovutuksen jälkeen sijalle 16.

Sijaluku tulee oletettavasti hieman heikkenemään, mutta näköyhteys hänellä on jo kärkikolmikkoon.

Haotong Li (-15) on kärjessä. Kiinalainen on pariin otteeseen kauden aikana väläytellyt mahtavaa kapasiteettiaan, mutta loppuun asti ei veto ole vielä riittänyt.

Samoojan voittamassa kisassa Li johti avauspäivän jälkeen tuloksella 67. Tätä paremman tuloksen viikon aikana teki vain Samooja (64). Li oli 18.

Edellisellä viikolla Hollannissa Li veteli äärilaidasta toiseen. 72-63-77-75 ja sijaluku 37.

Porshe European Openin voitto toi Samoojalle paikan US Openiin.

Kolme mahdollisuutta päästä The Openiin

Hän ilmoitti ykköstilansa jälkeen tavoittelevansa osanotto-oikeutta myös The Openiin.

Se järjestyisi jo Munchenin kisan jälkeen, mikäli Samooja nouse kärkipäähän, ja nousee DP World Tourin pistelistalla 20:n joukkoon. Karsinta siis päättyy Saksan kisaan.

Rima on Kalle Samoojan kohdalla korkealla.

Toinen sija toisi varmasti kutsun St Andrewsiiin. Kierroksensa jälkeen Samooja laskeskeli tiedotteessaan, että viides sija toisi kutsun St Andrewsiin.

Kalle Samoojalla on kahdesta viimeisestä kilpailustaan huipputulokset viimeisiltä kierroksiltaan.

Porsche European Openissa hän paransi kolmannesta kierroksesta kymmenellä, kenttäennätystä sivuava 64,-8 tuotti voiton.

US Openissa kaksi ensimmäistä kierrosta (77-67) jäivät myös viimeisiksi. Perjantaina 67,-3 oli päivän toiseksi paras tulos maailmantähtien kanssa. Kalle Samooja oli kierroksen birdiekuningas ja paras puttaaja.

Karsintaraja jäi harmittavasti lyönnin päähän.

The Openiin otetaan myös seuraavien viikkojen Irlannin ja Skotlannin avoimista kolme ensimmäistä top 10-pelaajaa.

Mikko Korhonen (72-68,-4) nousi hyvällä perjantaina tuloksella viimeisille kierroksille.

Suomalaisia nähtäneen viikonlopun kierroksilla kolme tai neljä.

Sami Välimäki (-6 /25 reikää) on aloittanut myös toisen kierroksen vahvasti.

Tapio Pulkkanen (par/21 reikää) tarvitsee lukuisia birdejä viettääkseen aikaansa kentällä myös lauantaina ja sunnuntaina.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport näyttävät BMW International Openin suorana perjantaina kello 13.30-20.00

Tulospalvelu

Etsi luettavaa