Hyppää sisältöön

Kalle Samooja taipui kakkoseksi uusinnassa – Sebastian Söderberg voittoon European Mastersissa

Kalle Samooja varmisti Sveitsissä työpaiken European Tourile myös kaudelle 2020

Kalle Samooja sekä Rory McIlroy missasivat lyhyet birdieputit ensimmäisellä uusintareiällä, kolmesta metristä omansa upottanut Sebastian Söderberg otti jo kuudennen ruotsalaisvoton Crans Montanassa.

Omega European Masters päättyi viiden miehen uusintaan, johon Kalle Samoojan lisälksi pääsivät Rory McIlroy, Sebastian Söderberg, Lorenzo Gagli, sekä Andres Romero.

Crans Sur Sierre Golf Clubin kallellaan olevalle väyläle uusijoista osui ensimmäisellä reiällä vain Söderberg, Gaglin pallo puolestaan tainnutti hetkeksi naispuolisen katsojan väylän vasemmalla puolella.

Gagli löi toisen lyöntinsä veteen, Romero viheriön vasemmalle puolelle. Söderberg, McIlroy ja Samooja pääsivät yrittämään birkkujaan lyhyiltä matkoilta.

Söderberg upotti ensimmäisenä, jonka jälkeen McIlroy missasi reilusta kahdesta metristä ja Samooja vajaasta kahdesta metristä.

Ruotsalainen kuittasi 416 660 euroa ja lähes 600 pistettä Race to Dubai-listallla.

Samoojan sekä kolmen muun kakkossijan jakaneen pelaajan eurosumma tulee olemaan noin 170 000 euroja, pisteitä  he saavat noin 250 mieheen. Kalle Samooja  varmisti kortin ET:lle loisteliaalla suorituksellaan.

Suomi-Ruotsi ottelun tunnelmaa sisääntulon voittotaistossa

Kalle Samoojan esitys viikonloppuna oli todella kova. Lauantaina koko kierroksen paras tulos 62,-8. Sunnuntaina turkulainen teki ainoan boginsa ensimmäisellä viheriöllä, jolla hän otti kolme puttia. Hän pääsi peliin ja kärkitaistoon mukaan kierroksen keskivaiheilla, tekemälä kaikki päivän neljä birkkuaan kuuden reiän jaksossa (8-13). Samanaikaisesti hieman hänen edellään pelannut Sebastian Söderberg aloitti oman hurjan shownsa, jossa ruotsalainen osui burnkkerista tankoon yhdeksiköllä, ja teki tämän jälkeen viisi birkkua putkeen. 

Ruotsalaisella oli kaikki voitonavaimet käsissään, mutta johtoon päästyään hän missasi birkkuputit 15:lla ja 18:lla, sekä otti kolme puttia kolmen metrin matkalta 17:lla.

Kalle Samooja haki inspiraatiota puttipeliinsä Dave Stocktonin opissa

Kalle Samooja haki inspiraatiota puttipeliinsä Dave Stocktonin opissa

GETTY IMAGES

Samooja puolestaan tuhri mahdollisuuksiaan karheikkoon menneillä avauksilla par-viitosilla (14-15) jolla odotetut birkut jäivät tekemättä. 14:lla Samooja selvisi suosta mallikkaalla lähipelillä, sillä rohkea lähestyminen viheriölle jäi lyhyeksi ja veteen. Dropin jälkeen hän löi 90 metrin päästä metriin ja upotti par-putin.

Myös Samoojalla oli mahdollisuus nousta yksinään tulokseen -15 toiseksi viimeisellä, jossa hän kuitenkin missasi kolmesta metristä.

Uusinnan birkkuputti taipui kahdesta metristä oikealta ohi.  Suomi-Ruotsi ottelu päättyi lyhyen kaavan mukaan Söderbergin eduksi.

McIlroy nousi tuhkasta uusintaan 

Yleisö ei saanut haluamaansa voittajaa supertähdistä. Sergio Garcia menetti mahdollisuutensa heti alkureiíllä. Rory McIlroyn peli lähti tyystin väärään suuntaan. Tehtyään päivän neljännen bogin kympillä McIlroy oli kaksi yli kierrostaan ja numeroiden valossa ulkona voittotaistosta kuin lumiukko. Viisi birkkua kuuteen reikään nostivat hänet hämmästyttävästi uusintaan Söderbergin sekä 15:lla konseptinsa sotkeneen Wade Ormsbyn töpeksinnän tuloksena.

Kilpailun tulosseurannan löydät täältä.

Etsi luettavaa