Hyppää sisältöön

Kalle Samooja otti jättiloikan kohden kärkeä Qatarissa – johtaa kolme kierrosta loppuun pelanneista!

Kalle Samooja nousi superkierroksellaan kärkikymmenikköön ja saattaa siellä pysyäkin kierroksen loppuun, mikäli tuulen voimakkuus nousee iltapäivällä ennusteiden mukaiseksi. KUVA: GETTY IMAGES

Kalle Samooja (74-69-66,-7) loisti lauantain kolmannella kierroksella Doha Golf Clubilla nousten tuloslistalla kärkikymmenikköön ja kärkeen niistä jotka ovat pelanneet kierroksensa loppuun.

Kalle Samooja viestitti tiedotteessaan perjantain kierroksen jälkeen olevansa ”hyvällä jalalla liikkeellä”, ja valmis tekemään nousua lauantain aamukierroksella.

Turkulainen vastasi täysillä huutoonsa ja teki kieroksensa aikana peräti kahdeksan birdietä. Kauneusvirheenä tuloskortissa on tuplabogey toiselta väylältä, jossa Samoojan pallo jäi oletettavasti palmuun. Sitä ei kyetty paikallistamaan, Samooja käveli takaisin tiille ja teki toisella pallolla parin.

Kierrrostulos 66,-6 on toistaiseksi päivän paras ja voi hyvin sellaiseksi jäädäkin.

Samooja teki kaikki kahdeksan birdietään alle kuuden metrin matkoilta.

Kovan luokan suoritus oli hänen 18:n lähestymisensä. Matkaa toiseen lyöntiin oli par-viitosella viheriölle vajaat 280 metriä, vesi vasemmalla.

Samooja löi pelotta perille asti reilun 12 metrin päähän reiästä ja teki kahden putin birdien

Tuuli nousee yleensä Doha Golf Clubilla iltapäivää kohden ja viheriöt kovettuvat.

Kierroksensa lopetettuaan Samooja oli tuloslistalla viidentenä, kaksi lyöntiä Pablo Larrazabalia jäljessä.

Neljä hänen edellään olevaa pelaaja starttaavat kierrokselleen kello 10.56 ja 11.05 Suomen aikaa.

Mikko Korhonen lähti kolmannelle kierrokselle tuloksesta -3. 12 reikää pelattuaan hän oli kierrostaan kaksi yli yhteistuloksessa -1.

Ensimmäisenä suomalaisista startannut Tapio Pulkkanen sai tulokseksekseen 70,-2, jolla hän tekee myös hurjan nousun cut-rajalta . Pulkkanen on yhteistuloksessa -2.

Sami Välimäen tulos lauantaina oli 72, par, yhteistulos -1.


MAINOS. DP World Tour ja LPGA on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplaystä. Tästä palveluun >>

Tulospalvelu

Etsi luettavaa