Hyppää sisältöön

Kakko toisena Challenge Tourin kisassa Ranskassa – tänään tehtiin suomalaista golfhistoriaa mielenkiintoisella tavalla

Roope Kakko on aloittanut vahvasti kilpailun Ranskassa.

Suomalaisilla miesammattilaisilla meni tänään vahvasti usealla eri rintamalla.

Suomella oli tänään monella mittapuulla onnistunut golfpäivä. Kim Koivu ja Mikko Korhonen jakavat neljättä sijaa Portugalin European Tourin kisassa ja Roope Kakko on puolestaan toisena Challenge Tourin kilpailussa Ranskassa, kun avauskierros on vielä kesken molemmissa turnauksissa.

Myös Lauri Ruuska on hyvissä asemissa Tanskassa pelattavassa Nordic Leaguen kisassa. Hän jakaa toisen kierroksen ollessa vielä kesken viidettä sijaa. Ruuska on tehnyt takaysillä kolme harmittavaa bogia ja on 15 reiän jälkeen kaksi lyöntiä kärkeä perässä. Tanskan-kisa alkoi eilen ja Ruuska johti sitä avauspäivän jälkeen.

Torstaina iltapäivällä vietettiin jännittäviä hetkiä suomalaisittain, sillä live scoringin perusteella suomalainen miesgolfari johti tai jakoi johtoasemaa kolmella eri tasolla olevassa ammattilaiskisassa suurin piirtein yhtä aikaa: pääkiertueella (Korhonen, ET), haastajatasolla (Kakko, CT) ja satelliittikiertueella (Ruuska, NL).

Se, että suomalainen on johtanut kolmea eri kilpailua kolmessa näin korkealla tasolla saman päivän aikana, on tiettävästi ensimmäinen kerta lajin historiassa.

Kakolla lyönti kärkeen

Kakko pelasi tänään Challenge Tourilla tuloksen 66 (-6), ja hän on lyönnin päässä Joachmin B. Hansenia perässä. Tanskalainen on kiertueen rankingin ykkösnimi, ja hän on varmistanut paikkanssa European Tourilla ensi vuonna jo rankingin perusteella. Hänellä on kuitenkin tältä vuodelta jo kaksi voittoa, joten hän voi aikaistaan nousuaan ottamalla kolmannen voittonsa tällä kaudella.

Myös Kalle Samooja onnistui tänään pelaamaan kelpo tuloksen. Samooja pelasi tuloksen kaksi alle par (70). Viimeistä sinettiä European Tour -nousulle hakeva turkulainen jakaa tässä vaiheessa 18. sijaa.

Kisan kolmas suomalainen Oliver Lindell on kirjauttanut tuloksensa live scoringiin kuudelta reiältä. Nuori porvoolainen on kuitenkin aloittanut nihkeästi ja tuloksessa +3.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa