Hyppää sisältöön

Kakko aloitti pirteästi Saksassa

Roope Kakko takoi kauden parhaan kierroksen Sveitsissä

Työpaikastaan taisteleva Roope Kakko aloitti Saksan-kilpailun tuloksella kolme alle parin. Myös Mikko Korhonen pelasi alle parin.

Roope Kakko jakaa 20. sijaa Saksassa pelattavassa European Openissa, kun avauskierros on vielä kesken. Kakko pelasi tänään tuloksen 68 eli kolme alle parin. Ainoa harmituksen aihe kierroksella oli viimeiselle reiälle syntynyt bogey.

”Oli hyvä kierros, varmaa peliä. Parempaankin olisi ollut mahkuja, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin”, Kakko sanoi.

Kakko pääsi puttaamaan 13 kertaa ja puttikin kulki riittävän hyvin, sillä niitä tilastoitiin ainostaan 27 kappaletta. Väyläosumia syntyi kahdeksan.

Mikko Korhonenkin onnistui alittamaan parin. Tulos yksi alle (70) riittää tässä kohtaa jaettuun 60. sijaan.

Kilpailu pääsi sumun vuoksi alkamaan noin 3,5 tuntia aikataulua perässä, joten kaikki pelaajat eivät ehdi tänään pelata kierrostaan loppuun saakka. Kisaa johtaa Itävallan Berndt Wiesberger tuloksella 63 eli kahdeksan alle parin.

Roope Kakko on ennen kisaa Race to Dubai -rankingissa 90 000 pisteen päässä 110. sijasta, jolla vielä uusisi osallistumisoikeuden kiertueella seuravallekin kaudelle. Mikko Korhonen on sijalla 117 ja vain 10 000 pisteen päässä tärkeästä rajapyykistä.


Kilpailua voi seurata Viaplayltä ja Viasat Urheilu -kanavalta


 

Etsi luettavaa