Hyppää sisältöön

Kakko aloitti hyvin, mutta kenttä otti omansa

Roope Kakko pelasi tarkkaa peliä Valderraman kapeilla väylillä.

Pirullisen vaikea Valderrama oli maineensa veroinen, sillä vain harva onnistui alittamaan parin. Suomalaisista Roope Kakko on hyvissä asemissa ja Mikko Ilonen juuri ja juuri cut-rajan paremmalla puolella.

Roope Kakko pelasi kaksijakoisen kierroksen vaikealla Valderraman kentällä. Avauspuolikas meni kaksi alle, mutta takaysillä tuli lunta tupaan neljän lyönnin edestä. Kakko on silti hyvissä asemissa avauskierroksen jälkeen jaetulla 37. sijalla.

Kakko sai pistää parastaan erityisesti viheriöiden ympärillä, sillä greeniosumia kertyi kierroksella poikkeuksellisen vähän: 8. Avauslyönnillä Kakko osui Valderraman kapeille väylille kahdeksan kertaa.

Mikko Ilosen kierros kentällä sujui 75 lyönnillä. Hän paransi harjoituskierroksen tulostaan lyönnillä. Ilonen pelasi molemmat puolikkaat kaksi yli parin. Ilosen sijoitus 18. reiän jälkeen on jaettu 63:s.

Levy kärjessä

Ryder Cupiakin aikoinaan isännöinyt Valderrama on pirullisen vaikea kenttä. Tästä kertoo jo se, että ainoastaan 15 pelaajaa onnistui alittamaan avauskierroksella parin.

Joukkoa johtaa Ranskan Alexander Levy, joka kesytti kentän ja pelasi tuloksen viisi alle parin. Neljä alle tuloksessa kärkkyy neljä pelaajaa eli Stuart Manley, Andrew Johnston, James Morrison ja Alejandro Cañizares.

Alla olevalla videolla upeat lähestymislyönnit iskevät Pablo Larrazabal ja Joost Luiten ovat myös hyvissä asemissa. Videon kolmas onnistuja Thomas Pieters jakaa Roope Kakon tapaan 37:ta sijaa tuloksessa kaksi yli parin.

Kisa jatkuu huomenna ja suomalaiset pelaavat aamupäivän ryhmässä. Kakon lähtöaika on klo 10.15 Suomen aikaa. Ilonen avaa pelin klo 11.05.


Viasat Golfin ja Viaplayn lähetys Espanjan avoimista alkaa klo 13.30.


 

Etsi luettavaa