Hyppää sisältöön

Kahdeksan faktaa Dustin Johnsonista

Dustin Johnson juhli sunnuntaina uransa ensimmäistä major-voittoa.

Dustin Johnson on edennyt urallaan vaikeuksien kautta major-voittajaksi. Takana on epäonnea majorsissa ja muutama huumekäry.

1. Ensimmäinen major-voitto

Dustin Johnson on aiemmin voittanut kaksi WGC-kisan turnausta ja kaksi FedEx Cupin finaalisarjan osakilpailua. Sunnuntainen US Open -voitto oli Johnsonille uran ensimmäinen ykköstila majoreissa. 

2. Hipaisu hiekkaan vei paikan uusinnassa

Vuonna 2010 Dustin Johnson pelasi PGA Championshipin voitosta. Hänelle olisi riittänyt par voittoon ja bogi uusintaan päätösreiällä, mutta 18. reiän väyläbunkkerissa Johnsonin maila hipaisi hiekkaa ennen lyöntiä. Johnson teki reiälle bogin, mutta tuomarit antoivat hänelle kaksi rangaistuslyöntiä, ja hän putosi turnauksessa viidenneksi.

3. Kakkossija paras ennen eilistä

Tähän mennessä parhaan major-sijoituksensa Dustin Johnson hankki vuonna 2011 British Openissa, jossa hän sijoittui jaetulle toiselle sijalla. Kisan voitti tuolloin Pohjois-Irlannin Darren Clarke. Johnson lähti päätöspäivään yhden lyönnin takamatkalta, mutta lyönti outiin takaysin puolivälissä pilasi yhdysvaltalaisen mahdollisuudet voittoon tuolloin.

Aiemmin Johnson oli tehnyt kisassa hole-in-one.

4. Johto suli päätöskierroksella

Dustin Johnson on johtanut monta kertaa major-turnausta, mutta viikonloppuisin paineet ovat osoittautuneet liian suuriksi. Vuoden 2010 US Openia Johnson johti kolmella lyönnillä ennen päätöskierrosta, mutta hän pelasi Pebble Beachissa pelatun turnauksen päätöspäivänä tuloksen 82 ja putosi kauas kärjestä.

5. Kiertueen pitkälyöntisin pelaaja

Dustin Johnson lyö palloa todella pitkälle. Kun hän osuu väylään, tuloksena on usein birdietä. Hän osuu viheriöihin myös hyvällä todennäköisyydellä, vaikka väyläosumissa onkin kehitettävää. Johnsonin heikkous on lähipeli puttaamista lukuun ottamatta. Siinä hän on kiertueen keskitasoa.

6. Kokaiinikäry johti pelikieltoon?

Dustin Johnson väitetään jääneen kiinni kokaiinin käytöstä vuonna 2014. Johnson ilmoitti heinäkuun lopulla jäävänsä henkilökohtaisista syistä puolen vuoden tauolle kisagolfista. Seuraavana päivänä tuli kuitenkin tieto julkisuuteen siitä, että Johnson olisi kärynnyt huumetestissä. Myöhemmin eräs lehti raportoi, että käry olisi ollut Johnsonille jo kolmas. Hän olisi aiemmin jäänyt kiinni marihuanan (2009) ja kokaiinin käytöstä (2012).

Johnson ei ole koskaan vahvistanut käryä.

7. ”Väinön” tytär kihlattuna

Dustin Johnson on kihloissa kaikkien aikojen jääkiekkoilijan Wayne Gretzkyn Paulina-tyttären kanssa. Pariskunnalla on yksi lapsi. Paulina Gretzky työskentelee laulajana ja mallina.

8. Donkki onnistuu edelleen

Dustin Johnson on urheilullisesti lahjakas, ja hän on pelannut tosissaan myös koripalloa. 194-senttinen Johnson donkkaa helposti, ja nykyään hän harjoittelee paljon myös kestävyyttä. Tässä muutaman vuoden takainen video hänen fysiikkaharjoittelustaan.

Juttua tarkennettu klo 16.07. Johnson ei ole koskaan myöntänyt lehtitietoja huumekäryistään tai -ongelmistaan.


Kilpagolfia majorit mukaan lukien voit seurata Viasat Golf -kanavalta. Kun tilaat kanavapaketin täältä, saat kaupan päälle GoGolf-lehden vuosikerran.


 

Etsi luettavaa