Hyppää sisältöön

Justin Thomas pelin analyysi tilastojen valossa

Justin Thomas ja Ryan Moore ovat molemmat voittaneet PGA Tour kilpailun Malesiassa

Justin Thomas on yksi monista uuden sukupolven PGA Tour pelaajista. Alle 25-vuotiaista kirkkaimpana loistaa tietysti Jordan Spieth mutta myös Thomas on tullut tourille jäädäkseen.

Justin Thomas puolusti voittoaan PGA Touriin kuuluvassa CIMB Classicissa Malesiassa. Voitto oli uran toinen maailman pääkiertueilla ja molemmat ovat tulleet samasta kilpailusta. Ennen kisaviikkoa hän oli maailmanlistalla sijalla 35 ja uusi voitto vakiinnuttaa paikan 50 parhaan joukossa vuoden päätteeksi. Kauden kalenteri on siis helppo rakentaa kun pelipaikka aukeaa kaikkiin golfin suurkilpailuihin. 

Voitossaan Thomas onnistui pelin kaikilla osa-alueilla. Hän oli tarkka draiverilla ja lähestymisissä, sekä puttasi loistavasti päätyen yhteistulokseen -23. 

Tilastollisesti Justin Thomas osoittaa loistavia vahvuuksia mutta pelistä löytyy myös hiottavaa. Hän on tasainen suorittaja ja missasi cutin kaudella 2016 vain kuusi kertaa 28 kilpailussa. Maailman eliittiin nouseminen vaatii kuitenkin parannusta draivaamisessa, griineillä ja lähipelissä.

Vain 66 kiloa painava Thomas draivaa kevyestä rakenteestaan huolimata erittäin pitkälle. Hän on tourin draivitilastoissa sijalla 24. (301,3 jaardin keskiarvolla). Hän kirjautti myös kauden 2016 pisimmän avauksen PGA Tourilla lyömällä pallon WGC-Bridgestone Invitationalissa 414 jaardia. 

Thomas saa kropasta kaiken irti pituudessa mutta kärsii tarkkuudessa, eikä pysty täysin hyödyntämään draivaamistaan tuloksenteossa. Pituuden ja tarkkuuden tuloksellisen hyödyn laskevassa Strokes Gained OFF-THE-TEE tilastoissa hän on sijalla 97 ja vain tourin keskikastia. Väyläosumaprosentilla 54% hän on tarkkuudessa tourin häntäpäässä sijalla 167.

Epävarma draivaaminen usein rajoittaa onnistumiset vain tavallista leveämmille kentille ja ehkä tästä syystä Thomas ei onnistunut sijoittumaan kauden majoreissa 30 parhaan joukkoon

Putterilla ja lähipelissä Justin on hieman tourin keskiarvoa huonompi. Griinin ulkopuolelta hän pelastaa parin vain 55,6% todennäköisyydellä. 

Thomasin todellinen vahvuus löytyy rautapelistä. Strokes Gained tilastojen mukaan lähestymiset ovat pelin tärkein osa-alue ja tällä vahvuudella Justin Thomas lunastanut paikkansa menestyvänä tourpelaajana. 

Lähestymisiä kuvaavassa Strokes Gained APPROACH-THE-GREEN tilastossa Thomas on sijalla 20. ja jopa hieman parempi kuin Rory McIlroy, Sergio Garcia ja Jason Day. Loistava rautapeli antaa tukevan kivijalan pelin kehittämiselle ja 23-vuotias Thomas nähdään varmasti tourilla vielä pitkään. 

Leaderboard CIMB Classic 

 

Etsi luettavaa