Hyppää sisältöön

Jon Rahmin viikkoansiot ET:lla 600 000 euroa – Rory McIlroylla ylivoimaiset tilastot

Syytä tyytyväisyyteeen ja pieneen hymyyn. Jon Rahm suuntaa seuraavaksi Bahamalle Tiikerin metsästykseen

Espanjalaistähti kuittasi 13:sta kisastaan yli 8 miljoonaa euroa, joulukuun alussa hän puolustaa voittoa Tiger Woodsin kutsukilpailussa.

Jon Rahm ja Rory McIlroy pelasivat vakuuttavan hyvän kauden, vaikka jäivät kaksi majoria voittaneen Brooks Koepkan taakse maailmanlistalla sekä huomionarvossa.

Rahm pelasi ET:n kisoissa Euroopassa, USA:ssa sekä Lähi-Idässä 13 kisaa ja ansaitsi näistä kolmen voiton sekä kahden kakkostilan myötä lähes tasan kahdeksen miljoonaa euroa. Kisaa kohden keskiarvoksi tulee noin 615 000 euroa. Summaan on laskettu mukaan Race to Dubain voitosta kuittaamansa 1,8 miljoonaa euroa.

Kun Rahmin kisat rajataan Euroopassa pelattuihin ja otetaan mukaan kauden päätöskisa Dubaissa, menestyskulku on pöyristyttävän kova. 

Voitot hän saavutti Irlannin ja Espanjan avoimissa sekä DP World Tour Championshipissa, kakkostilat Valderramassa ja BMW PGA Championshipissa. 

Open Champioshipissa Jon Rahm oli ennen päätöspäivää Shane Lowryn ykköshaastajia, sunnuntain epäonnistuminen tuotti lopulta sijaluvun 11:s. 

Ainoa epäonnistuminen tuli kolmella eri kentällä pelatulla Dunhill Links Championshipissa, jossa isä pro-amissa parinaan pelannut Rahm karsiutui.

Seitsemässä kisassa kolme voittoa, kaksi kakkostilaa sekä 11:s sija majorissa on käsittämättömän kova saavutus.

PGA Tourilla voittaminen vaikeaa

USA:ssa ja Meksikossa pidetyissä kisoissa Rahm ei onnistunut voittamaan yhtään kertaa, vaikka sijoituksia kärkikymmenikköön kertyi peräti 12. Parikilpailun voitto ei mene näihin tilastoihin.

Rahm oli kuitenkin paras tasan vuosi sitten Bahamalla pelatussa Tiger Woodsin kutsukilpailussa, jonka voittoa hän puolustaa reilun viikon kuluttua käynnistyvässä kisassa.

Rory McIlroylla kovin prosentti kärkikymmenikköön yltämisessä

Brooks Koepkan valta-asemaa maailmanlistan ykkösenä uhkaavat päättyvän kauden tilastojen valossa ensisijaisesti Jon Rahm sekä Rory McIlroy, joiden suoritusvarmuus oli 2019 omassa luokassaan.

Kun vertailuun otetaan tähtien sijoitukset kymmenen joukkoon, näyttää tilasto parhaiden osalta tältä:

Neljä voittoa ja 76 prosenttia kaikista kisoista kymmenen joukkoon. Rory McIlroy saavutti kalenterivuonna 2019 eniten maailmanlistan pisteitä.

Neljä voittoa ja 76 prosenttia kaikista kisoista kymmenen joukkoon. Rory McIlroy saavutti kalenterivuonna 2019 eniten maailmanlistan pisteitä.

GETTY IMAGES

Rory McIlroy, 25 kisaa, 19 kertaa kymmenen joukkoon, neljä voittoa

Jon Rahm, 24 kisaa, 16 kertaa kymmenen joukkoon, kolme voittoa

Brooks Koepka, 22 kisaa, yhdeksän kertaa kymmenen joukkoon, kaksi voittoa

Dustin Johnson, 20 kisaa, kahdeksan kertaa kymmenen joukkoon, kaksi voittoa

Tiger Woods 13 kisaa, viisi kertaa kymmenen joukkoon, kaksi voittoa.

Euroopan pelaajista USA:n tähtien yläpuolella tällä listalla olevat McIlroy ja Rahm jättävät muu eurooppalaiset valovuoden päähän.

Justin Rose nousi 23:ssa kisassa seitsemän kertaa kärkikymmenikköön. Tommy Fleetwoodilla prosentti oli lähes sama (9/28 kisaa.) 

Race to Dubain edellisvuoden ykkönen Francesco Molinari teki varsinaisen mahalaskun. Hän voitti alkukaudesta Arnold Palmerin kisan, mutta ylsi tämä mukaanlukien vain kolmasti 20:ssa kisassaan kärkikymmenikköön.

Näiden tilastojen pohjalta helppo veikkaus on, että kaudella 2020 Brooks Koepkan kovimmat haastajat ovat sekä majoreissa, kuin myös maailmanlistalla Jon Rahm että Rory McIlroy.

Maailmanlista

Etsi luettavaa