Hyppää sisältöön

Jon Rahm voittoon PGA Tourilla – nousee kakkoseksi maailmanlistalla

23-vuotias espanjalainen kesti ennakkosuosikin paineet sunnuntaina. Voitto nostaa hänet jo toiseksi maailmanlistalla.

Jon Rahm otti jo neljännen voiton kahdentoista kuukauden jakson aikana. Tälläkään kertaa pokaali ei irronnut helpolla. Voitto meni Rahmille vasta neljännellä uusintareiällä miehen upottaessa neljän metrin birdieputin. Jatkorei’illä kaatui Andrew Landry

Tasan vuosi sitten Rahm oli maailmanlistalla sijalla 137, mutta espanjalainen on ollut viimeisen 12 kuukauden aikana hurjassa vireessä, joka on viime aikoina vain kiihtynyt.

Kolmesta edellisestä kisasta sijoitukset ovat olleet voitto, toinen sija ja voitto. Tänään päivitettävällä maailmanlistalla hän ohittaa Jordan Spiethin ja nousee jo kakkoseksi Dustin Johnsonin kantaan.

Johnsonin johto on edelleen vakaa Havaijin-voiton jäljiltä. Silti ei olisi yllätys, jos golfin kuningas vielä vaihtuisi tällä kaudella.

Tiger Woodsin ja Rory McIlroyn palatessa terveinä kilpakentille on golfmaailmassa tarjolla reilusti tähtien tuiketta. 

Tulospalvelu

Etsi luettavaa