Hyppää sisältöön

Jon Rahm ohitti Jordan Spiethin – enää Dustin Johnson edellä maailmanlistalla

Jon Rahm on noussut kuin raketti maailmanlistalla!

Jon Rahmin ammattilaisura on alkanut uskomattoman upeilla suorituksilla. Vasta 1,5 vuotta ammattilaisena pelannut espanjalainen on noussut maailmanlistalla jo kakkoseksi. Tilastot ammattilaisuran alusta ovat aivan käsittämättömät.

Jon Rahm voitti Career Builder Challengen sunnuntaina. Voiton myötä hän nousi maailmanlistalla jo kakkoseksi ohi Jordan Spiethin. Hän on pitänyt parhaan eurooppalaisen titteliä jo vuoden 2017 loppupuolelta. 

Rahmin ura lähti todenteolla liikkeelle vuoden 2016 kesällä. Hän löi itsensä läpi sijoittumalla kolmanneksi ammattilaisuransa ensimmäisessä kilpailussa Quicken Loans Challengessa. Se toi samalla paikan The Open Championshipiin, jonka paikasta hän oli luopunut annettuaan amatöörioikeudet pois viikkoa aiemmin. 

23-vuotias saa vasta tällä viikolla täyteen 40 kisaa maailmanlistalle. Se on samalla määrä, jolla pisteet jaetaan – Rahm kerää siis Farmers Insurance Openissa viimeistä viikkoa ”ilmaisia pisteitä”. Tämän jälkeen hän alkaa vasta ensimmäistä kertaa menettämään pisteitä maailmanlistalla. 

Vuosi 2017 oli todellinen läpimurtovuosi. Rahm voitti kauden aikana kolme kilpailua. Farmers Insurance Open sai jatkoa Irlannin Avointen suvereenilla voitolla ja hän päätti European Tourin vuoden voittamalla kiertueen finaalikisan Dubaissa. Major-kisoissa menestystä ei tullut, paras sijoitus oli Mastersin sija 27. 

Kolmen voiton lisäksi Rahm sijoittui kaksi kertaa kakkoseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi. Lisäksi sijoituksia välille 4-10 tuli peräti seitsemän kappaletta. 

Edellisen kolmen kisan tilastot ovat melko jäätävää luettavaa. Voitto Dubaista, toinen sija Dustin Johnsonin perässä Tournament Of Championsissa ja voitto Career Builder Challengessa. Ei liene epäselvyyttä, että puolustava mestari on ennakkosuosikki torstaina käynnistyvään Farmers Insurance Openiin? 

Top-20:ssa yhdeksän eurooppalaista

Euroopan toiseksi paras pelaaja listalla on Justin Rose sijalla kuusi. Sergio Garcia (9) ja Henrik Stenson (10) mahtuvat myös kympin joukkoon. 20 parhaan joukosta löytyvät lisäksi Rory McIlroy (11), Tommy Fleetwood (12), Paul Casey (15), Tyrrell Hatton (18) ja Alex Noren (19). 

Suomalaisista Tapio Pulkkanen (177) jatkaa korkeimmalla. Mikko Korhonen teki pientä nousua listalla ja tuorein sijoitus on 244. Mikko Ilonen on kolmantena sijalla 329.

Etsi luettavaa