Hyppää sisältöön

Jon Rahm menestyskulku jatkui Los Angelesissa: ”Tämä tuntuu uskomattoman hienolta”

Jon Rahm pääsi poseeraamaan kisan isännän, sijalle 45:s päätyneen Tiger Woodsin kanssa. Kuva: GETTY IMAGES

Espanjalaisjätti palasi maailmanlistan ykköseksi Tiger Woodsin isännöimässä kilpailussa saavutettuaan jo viidennnen voiton yhdeksän kisan sarjassa.

Riviera Country Clubilla koettiiin sunnuntaina odotusten mukaisesti huikaisevan jännittävä loppunäytös Genesis Invitationalin voitosta. Lauantain jälkeen kolmen lyönnin johdossa ollut Jon Rahm joutui neljännellä kierroksella laskemaan kotikaupungissaan pelaavan Max Homan rinnalleen, hetkeksi jopa kisan johtoon.

Rahmin avaukset takkuilivat, viheriön ympäristössä hän joutui paikkoihin, joista 12:n reiän jälkeen oli kortttiin kirjattu kolme bogia.

”Siinä vaiheessa ajattelin, että kykenen voittamaan kisan pelaamalla loput reiät parissa, sillä Riviera Country Club on erittäin vaativa kenttä”, Rahm kertoi tuoreeltaan kisan päätyttyä haastattelussa.

Hän teki näyttävien lähestymisten myötä birdiet kahdelle viimeiselle par-kolmoselle ja otti yliotteen yleisön suursuosikista Max Homasta, jonka kuudesta PGA Tourin voitosta neljä on tullut Kaliforniasta.

Toinen sija oli Homan ensimmäinen PGA Tourilla, joten taito voittaa tilaisuuden tullen on ollut tähän asti todella kova.

Rahmin kahden lyönnin johto säilyi loppuun asti, kalenterivuoden kolmas ykköstila tuotti 3,6miljoona taalaa ja nosti Rahmin takaisin valtaistuimelle maailmanlistan ykköseksi viidennen kerran urallaan.

Scottie Scheffler ehti pitää valtikkaa hallussaan Phoenixin voittonsa jälkeen vain yhden viikon.

Rahmin ykköstilan avaimena neljän päivän aikana olivat lähestymiset viheröille, joilla hän voitti kilpakumppaneitaan lähes 12 lyöntiä ja oli tilaston ylivoimainen ykkönen.

Myös monasti oikutellut puttipeli (+4,52) oli uomissaan Strokes Gained -tilastossa hän oli 12:s.

”Tämä ykköstila tuntuu uskomattoman hyvältä. Kenttä ja klubi huokuvat lajin historiaa, mukana oli suuri joukko maailmantähtiä ja isäntänä Tiger Woods”, Rahm kertoi tunnelmistaan 18:n viheriöllä antamassaan lyhyessä haastattelussa.

Majoreissa menestyminen seuraava haaste

Jon Rahmin pitkä menestysputki käynnistyi heinäkuuussa pelatun The Openin jälkeen. 16 kisan sarja hakee 2000-luvulla vertaistaan:

  • Yhdeksästä viimeisestä kilpailustaan Rahm on voittanut viisi
  • Kymmenen viimeisen kisan sijoitusten keskiarvo on 2,9.
  • Heinäkuun puolivälin jälkeen hän on jäänyt vain kerran kärkikymmenikön ulkopuolelle, kisoja on 16

Voittoja PGA Tourilla on kuuden vuoden aikana kertynyt ”vain” kymmenen, mutta nykyinen vire voi kestäessään kasvattaa määrää kuluvalla kaudellakin merkittävästi.

Suuri haaste Rahmille ovat majorit, jotka menivät edelliskaudella poskelleen. Paraskin sijoitus oli 12:s

Hän voitti 2021 US Openin. Mastersiin Rahm lähtee huhtikuun alussa yhtenä suurimmista, ellei suurimpana, suosikkina.

Edelliskauden ykkönen Scottie Scheffler saavutti ennen The Mastersia kolme ykköstilaa.
Mikään yllätys ei olisi se, että Jon Rahm nostaa oman lukunsa vielä neljään, ehkä jopa viiteen ennen kauden ensimmäisen majorin käynnistymistä.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa