Hyppää sisältöön

Jon Rahm hurjassa putkessa – Tiger Woods isännöi tähtiä Riviera Country Clubilla

Jon Rahmin edellisestä parin ylityksestä on aikaa seitsemän kuukautta. Voittoa hän tuuletteli viimeksi kesäkuussa, kahdeksan kuukautta sitten.KUVA: GETTY IMAGES

PGA Tourilla pelataan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007 PGA Tourin tavallinen kisa, jossa ovat mukana maailmanlistan kymmenen ensimmäistä. Kilpailun isännän Tiger Woodsin mediatilaisuus keskiviikkona saa kuitenkin tähtiä suuremman huomion.

Tiger Woodsin auto-onnettomuudesta Los Angelesissa tulee kuluneeksi viikon päästä tasan vuosi. Genesis Invitationalin isäntä oli kisan jälkeisenä tiistaina matkalla golfkentälle kuvauksiiin. Hän oli aikataulustaan myöhässä ja ajoi hurjalla ylinopeudella ulos tieltä vastaantulevien kaistan yli.

Tigerilla oli suojelusenkelit matkassaan. Henki säilyi, eikä hänen ilmalentonsa reitille osunut vastaantulevia autoja, mutta oikean jalan luut murskaantuivat.

Tigeria ei nähty julkisesti maila kädessään ennen loppusyksystä pidettyä omaa kilpailuaan Hero World Challengea.

Charlie ja Tiger Woods ihastuttivat esityksillään joulukuussa Orlandossa. Suuri yleisö ja kisojen järjestäjät saavat keskiviikkon kuulla lisää Tigerin toipumisesta ja mahdollisesta paluusta kisoihin. KUVA: GETTY IMAGES

Woods oli pari viikkoa myöhemmmin mukana poikansa Charlien kanssa  PNC Challengessa, jossa parivaljakko menestyi pojan pitkällä pelillä ja isän lähestymisillä, sekä lähipelillä odotettua huomattavasti paremmin

Tuon kisan jälkeen Woods ei ole julkisuudessa ollut, mutta keskiviikkona hän pitää Riviera Country Clubilla mediatilaisuuden joka ylittää taas uutiskynnyksen.

Oleellisin kysymys johon Woodsin toivotaan antavan vastauksen liittyy siihen, uskaltaako hän antaa ennusteen kisasta, jossa varsinainen paluu tapahtuisi?

Yleisimmät ulkopuolisten veikkaukset ovat The Masters tai The Open St Andrewsissa. Mahdollista tietysti on sekin, että Woodsia ei lainkaan nähdä kisoissa käynnistyneellä kaudella.

33 perättäistä kierrosta pariin tai sen alle – jatkuuko Jon Rahmin hurja sarja?

Woodsin isännöinnillä Genesis Invitationalissa voi olla ratkaisevakin merkitys sille, että osanottajalistalla ovat maailmanlistan 11 ensimmäistä.

Heikosti kautensa aloittanut Bryson DeChambeau (12.) painotti sosiaalisessa mediassa, että hän joutui loukkaantumisen takia jäämään pois yhdestä suosikkikisoistaan.

Edellisvuonna viidenneksi Riviera Country Clubilla sijoittunut Jon Rahm on pelannut The Openin ensimmäisen kierroksen jälkeen 33 kierrosta putkeen PGA Tourilla alle parin tai pariin.

Kaikkien aikojen ennätys (53 kierrosta) on Tigerin nimissä. Muiden kuin yhdysvaltalaispelaajein listakärki on Vijay Singh (34 kierrosta), jonka Rahm siis ohittaa mikäli kaksi ensimmäistä kierrosta kulkevat pariin tai alle.

Rory McIlroy sössi edellisessä Dubain kisassa voittomahdollisuutensa varsin nololla tavalla kahdella viimeisellä reiällä.. Riviera Country Clubilla hän karsiutui edellisvuoden kisassa. KUVA: GETTY IMAGES

Genesis Invitationalissa on viimeisten neljän vuoden aikana koettu yllätyksiä, sillä voittajaksi on noussut pelaaja suosikkien takaa.

Max Homa kukisti edelliskaudella uusinnassa Tony Finaun.

2020 ykkönen oli Adam Scott, joka aiemmista meriiteistään huolimatta lukeutuu isoissa kisoissa nykyisellään potentiaalisiin supertähtien haastajiin.

J.B. Holmes juhli 2019 voittoa, häntä ennen Bubba Watson saavutti Riviera Country Clubilla jo kolmannen ykköstilansa viiden kisan jaksossa (2014, 2016 ja 2018)

Eurooppalalaisten ainoasta voitosta 25 vuotta

Rahmin lisäksi eurooppalaisten toivoin kisaan lähtevät Rory McIlroy, Viktor Hovland, Sergio Garcia, edellisviikolla kuudenneksi sijoittunut Alex Noren sekä Abu Dhabin sankari Thomas Pieters.

Belgialainen on toistaiseksi viimeinen eurooppalainen, joka on sijoittunut Rivieralla kakkoseksi kaudella 2017.

Kilpailun historian ainoa eurooppalaisvoittaja on Nick Faldo (1997).

Rivieralla 1995 pelatussa PGA Championshipissa eurooppalaisvoitto oli varsin lähellä. Colin Montgomerie pääsi uusintaan, jossa hänen kukisti Australian Steve Elkington.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa