Hyppää sisältöön

Jay Monahan on PGA Tourin uusi toiminnanjohtaja

Jay Monahan vasemmalla ja Tim Finchem oikealla.

PGA Tourin johtokunta nimitti uuden toiminnanjohtaja. Jay Monahan astuu virkaan 1.1.2017.

PGA Touria 22-vuotta johtanut Tim Finchem jää eläkkeelle vuodenvaihteessa. Finchemin uraa voidaan pitää loistokkaana. Hän onnistui hyödyntämään Tiger Woodsin tuoman mediahuomion ja lisäämään PGA Tourin kiinnostavuutta sponsoreille. Palkintorahat ovat ainakin viisinkertaistuneet kahdessakymmenessä vuodessa ja PGA Tourin kasvu on pysynyt vahvana markkinatalouden ailahteluista huolimatta. 

Tim Finchem on ollut mukana FedEx Cup, World Golf Championship, Presidents Cup, sekä Kanadan, Kiinan ja Etelä-Amerikan PGA Tour kiertueiden luomisessa. Hän oli myös vahvana tukena golfin palatessa olympialaisiin. 

Jay Monahan oli luonnollinen valinta Finchemin perilliseksi. Hän on toiminut tourin apulaisjohtajana 2014 lähtien ja ollut tärkeässä roolissa media, markkinointi ja sponsoritoiminnassa 2010 lähtien. Yhteistyösopimukset ja sponsorisuhteet ovat tietysti PGA Tourin elinehto. 

Aikaisemmin Monahan on ollut johtavissa rooleissa manageri ja urheilumediatoimistoissa IMG, FSG ja EMC. Golftausta löytyy Trinityn yliopistosta, jossa hän pelasi neljä vuotta ja saavutti pelillään Division II Academic All-American statuksen. 

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan voidaan 45-vuotiaan Monahanin odottaa johtavan PGA Touria seuraavat 20 vuotta. 

Lähde: PGA Tour

 

 

Etsi luettavaa