Hyppää sisältöön

Janne Kaske siirsi katseen kohden Indonesian kilpailua

Janne Kaske avaa kauden 2020 Hong Kongissa

Epätasaisuus pudotti kahdella kierroksella peräti yhdeksän birdietä tehneen Janne Kasken jatkosta Mauritiuksella.

Teemu Putkonen (143) karsiutui uransa ensimmäisessä ET:n kisassa kahdella lyönnillä, Janne Kaskella marginaalia jäi kahdeksan lyönnin verran. 

European Tourin karsintafinaalissa kaikki kuusi kierrosta pelannut Kaske analysoi esityksensä löytäen siitä myös paljon positiivista.

”Kummatkin rundit lähti painajaismaisesti käyntiin vinolla avauksella. Torstaina oli vielä putteri jäässä, sen takia tuli lisää lunta tupaan. Suurin osa ajasta peli oli ihan mallikasta ja  yhdekän birkkua yleensä riittää viikonlopulle. Nyt isoja virheitä tuli aivan liikaa.” 

Kaske teki kahteen kierrokseen vain kolme bogia, mutta mahdollisuudet menivät neljään tuplaan ja yhteen triplaan.

”Mielummin itse missaan cutin muutamien huonojen väylien takia, kuin siten  että peli olisi ollut kokoajan heikkoa. Vaikka tulos olikin  huonoimpia tänä vuonna, niin suurimman osan ajan kentällä olin ihan tyytyväinen omaan tekemiseen. Pari päivää treeniä ja sitten Indonesiaan, toivottavasti siellä päästään vihdoin porteista tuplabogia paremmin liikkeelle”, Asian Tourilla enimmäkseen pelaava Kaske kertoi jatkosuunnitelmistaan

Kauden ja koko uran paras suoritus hänelle osui keväällä Koreassa pelattuun Asian Tourin kisaan, jossa hän taipui kakkoseksi vasta uusinnan jälkeen.

Mauritius Openia johtaa kahden kierroksen jälkeen Skotlannin huippulupaus Calum Hill (-12). 

Viasat ja Viaplay näyttävät kisan suorina lähetyksinä kaikkien neljän päivän ajan.

Tulosseuranta

Etsi luettavaa