Hyppää sisältöön

Jännäksi meni, mutta ”Patu” selvitti ensimmäisen vaiheen kunnialla

Peter Erofejeff nousi heikosta avauskierroksesta huolimatta ET-karsintojen toiseen vaiheeseen.

Peter Erofejeff on tänä vuonna toistaiseksi ainoa suomalainen, joka on läpäissyt European Tourin karsintojen ensimmäisen vaiheen.

Peter Erofejeff eteni eilen European Tourin karsinnoissa toiseen vaiheeseen. Espoo Ringside Golfia edustava ammattilainen aloitti karsintaurakan heikosti, mutta sai avauskierroksen jälkeen juonen päästä kiinni nousten Itävallassa pelatun karsintakisan 13:nneksi.

”Patun” tulos oli -10 (75-68-68-67). Golf Club Ebreichsdorfin par on 72. Karsintakisan voitto irtosi kahdeksan lyöntiä paremmalla tuloksella. 

”Ensimmäinen vaihe suoritettu. On tämä jännää hommaa, mutta tunne on sitäkin mahtavampi vaikean kauden jälkeen. Mennään eteenpäin”, Erofejeff päivitti Facebook-seinälleen.

Erofejeff on kerran aiemmin (vuonna 2012) onnistunut nousemaan karsintojen kautta European Tourille. Tuolloinkin hän selvitti kaikki kolme karsintavaihetta, mikä on melko harvinaista herkkua. Osa pelaajista pääsee karsinnoisssa suoraan joko toiseen tai kolmanteen vaiheeseen vanhojen meriittien perusteella.

Sen sijaan karsintaurakka katkesi monella muulla suomalaisella. Teemu Putkonen (-6), Alex Hietala (+3), Niclas Hellberg (+3) selvittivät kolmen kierroksen jälkeisen cutin, mutta eivät onnistuneet nousemaan päätöskierroksella 23 parhaan joukkoon.

Aleksi Myllymäen urakka Itävallassa päättyi kolmeen kierrokseen (+3).

Ensimmäisen vaiheen karsinnat jatkuvat ensi viikolla Italiassa ja Englannissa. Lokakuussa pelataan kaksi viimeistä ensimmäiseen vaiheen kisaa Portugalissa ja Ranskassa.

Loput suomalaiset karsintojen ensimmäisessä vaiheessa:

  • Ossi Mikkola (Englanti 25.–28.9.)
  • Jani Hietanen (Italia, Bogogno, 25.–28.9.)
  • Juuso Kahlos (Italia, Bogogno, 25.–28.9.)
  • Jaakko Mäkitalo (Italia, Bogogno, 25.–28.9.)
  • Mikael Salminen (Italia, Bogogno, 25.–28.9.)
  • Henri Satama  (Italia, Bogogno, 25.–28.9.)
  • Linus Väisänen  (Italia, Bogogno, 25.–28.9.)
  • Juhana Kukkonen (Ranska, Hardelot, 9.–12.10.)
  • Matias Honkala (Portugali, Bom Sucesso, 9.–12.10.)
  • Kristian Kulokorpi (Portugali, Bom Sucesso, 9.–12.10.)
  • Janne Martikainen (Portugali, Bom Sucesso, 9.–12.10.)

Etsi luettavaa