Hyppää sisältöön

Jännäksi meni, mutta Castrén selvitti tulikokeen debyttikisassaan

Matilda Castrenilla oli lauantaina aihetta hymyyn karsiutumisesta huolimatta

Matilda Castrén on päässyt jatkoon Australiassa pelattavassa ISPS Handa Vic Openissa.

Matilda Castrén selvitti tiensä jatkoon uransa ensimmäisessä LPGA Tourin kisassa. Castrén pelasi ISPS Handa Vic Openin kaksi ensimmäistä kierrosta tulokseen -3 (68-74). Tulos on sama kuin kilpailun cut-raja.

Jatkoonmeno meni lopulta tiukille, sillä Castrén teki bogit rei’ille 15 ja 16. Onneksi bogijuna jäi kahden vaunun mittaiseksi, joten ”Madde” pääsee jatkamaan kisaa vapautuneesti viikonloppuna.

Kisan kärjessä on loistavassa kunnossa oleva Madelene Sagström, joka nappasi vähän aiemmin uransa ensimmäisen LPGA Tourin voiton. Ruotsalaisen tulos kahden kierroksen jälkeen on -13 (65-67). Länsinaapureillamme on kolmen parhaan joukossa toinenkin pelaaja, sillä Linnea Ström jakaa kolmatta sijaa tuloksella -10.

Castrénilla on kärkeen kymmenen lyöntiä kärkeä perässä, kymmenenteen sijaan puolestaan kuusi lyöntiä.

Samaan aikaan, samalla kentällä pelataan myös miesten European Tourin ISPS Handa Vic Open, jossa myös Sami Välimäki selvitti cut-rajan. Janne Kasken kohtaloksi koitui karsiutua viikonlopun kierroksilta.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa