Hyppää sisältöön

Itseluottamus on onnistumisen edellytys – näin harjoittelet sisällä varmuutta lyhyisiin putteihin

Sisätiloissa voi tehdä laadukkaita puttitreenejä, joista on iso apu ensi kauden pelejä ajatellen. KUVA: MARKUS SOMMERS

Tällä viikolla GoGolfin päävalmentaja Timo Karvinen näyttää kolme harjoitetta, joiden avulla parannat itseluottamusta lyhyissä puteissa.

Kaiken harjoittelun tulee tähdätä lopulta siihen, että pelaaja luottaa lyönteihinsä. Tästä oivallinen esimerkki on lyhyt putti, jossa ratkaisevaa on, pelkääkö vai luottaako pelaaja itseensä.

Golf on haasteita täynnä oleva peli, jossa vastaantuleviin vaikeisiin tilanteisiin tulee suhtautua oikein. Näin tulisi toimia myös harjoittelussa, jossa meidän tulisi kohdata haasteita, jotta voimme kehittää taitoja niitä varten.

Tällä viikolla tutustumme esimerkin avulla lyhyiden puttien harjoitteluun hallikaudella.

MAINOS. Varaa aika Antti Vaalaksen Aimpoint-puttianalyysiin GoGolf Lounge Espoossa 11.2. hintaan 70 €. Varaa tästä >>

Aloita tekniikalla

Puttiharjoittelu kannattaa jakaa selkeästi tekniseen ja pelinomaiseen osaan. Tekniikkaharjoittelu tapahtuu pääasiallisesti hyödyntämällä aivojen analyyttistä puoliskoa ja pelin aikainen puttisuoritus tunteellisella. Ne eivät ole toisiaan pois sulkevia, mutta harjoittelu selkiytyy, kun tavoite on selvillä: kehitätkö liikettä vai tuloskuntoa.

Talvikaudella kannattaa aloittaa perusasioiden harjoittelulla. Seuraavassa kolmivaiheinen haaste ikään kuin verryttelyksi.

1. Puttaa suuntakeppien kiskoista 3m matkalta 5-10 krt peräkkäin reikään

Kiskot auttavat hahmottamaan vartalon linjausta ja liikesuuntaa kohteeseen.

2. Vaihda paikkaa ja jatka neljän metrin puteilla tähtäysristikosta 20 kpl yhteensä reikään

Tähtäysristikko auttaa tähtäyksen vakioimisessa.

3. Siirry toiselle reiälle 5 metrin putteihin tiiportin avulla 3–5 kpl peräkkäin reikään.

Tiiportti auttaa lavan asentoa alkuasennossa ja osumassa.

Jatka tavoiteharjoittelulla

Rakentaakseen itseluottamusta pelaajan tulee saavuttaa itselleen asetettuja sopivan vaativia harjoitteita.

Pelinomaisen harjoittelun tavoitteena on rakentaa itseluottamusta. Lähesty jokaista puttia täysin rutiinein: lue linja, näe pallon kulku ja sitoudu tehtyyn päätökseen. Selvitä videossa oleva harjoite 2–3 erilaisessa kallistuksessa olevalle reiälle.

Timo Karvinen on GoGolfin päävalmentaja. Osoitteessa golfvalmennus.fi lisätietoa Timon ja muiden GoGolf-valmentajien opetustarjonnasta ja suosituista talvikursseista pääkaupunkiseudulla ja Tampereen alueella.​

Etsi luettavaa