Hyppää sisältöön

Irtisanottu tiedottaja haastaa Golfliiton oikeuteen – esittää rajuja väitteitä blogissa

Golfliiton toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi on rajujen syytösten kohteen.

Tero Parkkinen esittää blogissaan kovia syytöksiä puheenjohtaja Timo Laitista ja toiminnanjohtaja Petri Peltoniemeä vastaan. Parkkisen mukaan irtisanominen on perusteeton, eikä hänelle maksettu ylitöistä ja pitämättömistä lomista.

Golfliitosta syksyllä 2015 potkut saanut Tero Parkkinen haastaa entisen työnantajansa oikeuteen. Parkkinen kertoi asiasta blogissaan. Kirjoituksessa hän väittää, että Golfliitto ei ole noudattanut lakia ja maksanut hänelle kuuluvia korvauksia ylitöistä ja pitämättömistä lomista.

Parkkinen on taistellut saataviensa puolesta kahdeksan kuukautta eli irtisanomisestaan lähtien. Blogikirjoituksessa hän myös kyseenalaistaa irtisanomisensa perusteet. Asia näyttää menevän oikeuden ratkottavaksi.

”Tällä kertaa julkaisen henkilökohtainen kirjoituksen, jota en olisi ikinä halunnut kirjoittaa. Nyt on kuitenkin sen aika. Samalla se on tyypillinen tarina miten ylimielisesti Golfliitto hoitaa asioita”, Parkkinen aloittaa kirjoituksensa.

Rajuja väitteitä johtokaksikosta

Blogissaan Parkkinen esittää rajuja väitteitä Golfliiton johtokaksikosta puheenjohtaja Timo Laitisesta ja toiminnanjohtaja Petri Peltoniemestä: ”Golfliiton toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi ja hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen ovat nähtävästi lain yläpuolella eikä heidän tarvitse noudattaa työehtosopimuksia. Huolimatta siitä että Laitinen on siviilityössään yksi valtion tärkeimpiä virkamiehiä, Valtiokonttorin pääjohtaja ja koulutukseltaan juristi.”

Parkkinen kirjoittaa saaneensa esimerkiksi yksityiskohtaiset palkkalaskelmat ja tuntikirjanpidon Golfliitolta vasta hiljaittain. Siihen tarvittiin hänen mukaansa työsuojelusta vastaavien viranomaisten yhteydenotto entiseen liittoon. 

”Saamani asiakirjat todistavat, että liitto ei ole vieläkään maksanut kaikkia palkkojani. Lisäksi Golfliitto on yksipuolisesti ja ilmoittamatta mennyt muuttamaan jälkikäteen työtuntikirjanpitoani”, Parkkinen perustelee.

”Kun viranomaistenkaan mukaantulo ei nyt tuonut ratkaisua, on ainoa vaihtoehto turvautua juristin apuun ja lähteä hakemaan päätöstä sekä maksamattomia palkkoja oikeudesta”, hän toteaa.

Peltoniemi kiistää syytökset

GoGolf tavoitti Golfliiton toiminnanjohtaja Petri Peltoniemen kesken kokouksen. Hän kiistää Tero Parkkisen syytökset siitä, että Golfliitto olisi muuttanut työaikakirjanpitoa.

”Tällaisessa tilanteessa ei ole poikkeuksellista, että työntekijän ja työnantajan väliset näkemykset poikkeavat toisistaan”, Peltoniemi sanoo.

Peltoniemi ei voi kommentoida tarkemmin tapauksen yksityiskohtia Golfliiton puolesta ilman vastapuolen lupaa. Hän kiistää Parkkisen väitteet palkkasaatavista. ”Olemme maksaneet palkat, ylityöt ja loma-ajankorvaukset lainmukaisesti”, Peltoniemi korostaa.

Peltoniemi sanoo, että Golfliitto on tarkistanut kahteen otteeseen palkanlaskennan kanssa, että Parkkiselle on maksettu se, mitä hänelle työsopimuksen ja lain mukaan kuuluu. Irtisanomisen laittomuudesta Peltoniemi kommentoi seuraavasti:

”Näkemyksemme mukaan irtisanominen on ollut laillinen”, Peltoniemi sanoo.

Osapuolten näkemykset riita-asiassa poikkeavat niin paljon toisistaan, että asia näyttäisi menevän oikeuteen. Vielä oikeusprosessi ei kuitenkaan ole virallisesti käynnissä.

Parkkisen blogikirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä.

 


Tilaa Viasat Sport ja saat uuden GoGolf-lehden vuosikerran kaupan päälle. 


 

Etsi luettavaa