Hyppää sisältöön

Ilosen mitalijahti huuhtoutui heikkoihin avauksiin

Mikko Ilonen oli huonovointinen ja jätti siksi Hong Kongin kisan väliin.

Mikko Ilosen avauspeli petti olympiagolfin päätöskierroksella. Ilonen päätyi yhteistylokseen -3 ja jaetulle 21. sijalle.

Mikko Ilonen aloitti kisan birdiellä, mutta sen jälkeen peli muuttui vaikeaksi heikkojen avauksien vuoksi.

”Vaikeaa oli tänään tiillä. Tuli sellaisia vetoja vasemmalle, eikä se varoittanut niistä yhtään. Meikäläisen puoli on kuitenkin oikea ja sen missin tunnen, mutta vasenta missiä en tunne, ja sitten ollaan hankaluuksissa koko ajan. Joutui aika kovaa rutistamaan tänään, että pysyttiin kasassa”, Ilonen sanoi Golfliiton tiedotteessa.

Olympiapronssille nousu olisi vaatinut tänään maagisia otteita. Yhdysvaltain Matt Kuchar pelasi Ilosen kanssa samassa ryhmässä tuloksen kahdeksan alle (63 lyöntiä) ja nousi pronssipallille yhteistuloksella -13.

”Joo, kyllä minä sanoin, että se on mahdollista. Mutta jos Ilosen pojan tuossa olisi pitänyt puristaa yhdeksän alle tänään, niin ihan niin isoja salamoita ei ole taivaalla tänään”, Ilonen sanoi.

”Sanoin jo alkuviikosta, että kolme mitalia jaetaan ja ne muut sijoitukset ovat ’ynnä muuta -sijoituksia’. Ne sijoitukset jäävät nyt sitten minullekin, mutta kyllä tämä on ollut mahtava viikko, enkä ala nyt surkutella sitä.”

Ilosen piti Rion kokemusta hienona. Jopa niin hienona, että tavoittelee paikkaa Tokion kisoihin 2020. Tuolloin Ilosen ikä alkaa jo neljällä.

”En kyllä vaihtaisi pois. Kyllä se oli ennakkoasetelmakin, että on mahtava lähteä reissuun ja tulla tänne. Ja eiköhän se negatiivisuus, jota golfin ympärillä on ollut, ole jo nyt viimeistään pyyhkiytynyt pois”, Ilonen sanoi.

”Kyllä oma ajatus on, että sinne (Tokioon) pitää päästä.”

 

Etsi luettavaa