Hyppää sisältöön

Ilonen: ”Huipputulos jäi piippuun”

Mikko Ilonen on edelleen paras suomalainen British Mastersissa.

Mikko Ilonen draivasi ja lähestyi viheriöitä hyvin, mutta puttipeli takkuili. Sen vuoksi hän putoaa jälleen hieman tulosluettelossa. Sen sijaan Kakko jatkoi nousuaan ja tähtäimessä on kauden paras sijoitus.

Mikko Ilonen onnistui alittamaan jälleen parin Lontoon lähellä The Grove -kentällä pelattavassa British Masters -kisassa. Ilosen tulos tänään oli 69 (-2). Ilonen on tällä hetkellä kisassa 21:ntenä, kun  kolmas kierros on vielä kesken.

Ilonen oli kolmatta kierrosta kymmenen reiän jälkeen kolme alle parin, mutta teki kahdeksalle viimeiselle reiälle kaksi bogia ja yhden birdien.

”Huipputulos jäi vähän piippuun. Pelasin ja nimenomaan löin draivejani erinomaisesti, oli kevyt olo. Viimeistely viheriöillä ei osunut kohdilleen, putterin kanssa takkuili”, Ilonen sanoi tiedotteessaan.

Ilosella on top-ten-sijoitukseen matkaa kolme lyöntiä. Ilosen kauden paras sijoitus on jaettu 12:s.

”Paljon on pelaajia tuloksellisesti pienessä kasassa. Sunnuntaina aukeaa takaa-ajajille tehdä nousua alhaisella tuloksella, ja sitä tuo kenttä kyllä tarjoaa, etenkin hyvällä kelillä jollaisesta tänään saatiin nauttia”, Ilonen kertoi.

Kakon tähtäimessä kauden paras

Roope Kakko pelasi lauantaina jo toisen kuutosella alkavan kierroksen perättäin. Kakko pelasi eiliseen tapaan kolme alle parin (68 lyöntiä) ja jatkoi nousuaan kisassa.  Eilisen jälkeen Kakko oli kisassa 45:ntenä, mutta hän noussee tänään 11 sijaa ylöspäin. Hänen sijoituksensa on tässä vaiheessa jaettu 34:s. Kakko teki tänään viisi birdietä ja kaksi bogia. 

”Tuloksen olen rakentanut hyvällä lähipelillä. Saan hyvällä prosentilla pallon reikään kahdella lyönnillä myös silloin, kun olen missannut viheriön. Silloin kun usko lähipeliin on olemassa, rohkeus lyöntipelissäkin on aivan eri tasolla”, Kakko kertoi tiedotteessaan.

Kakon tähän mennessä paras sijoitus ET:llä tällä kaudella on 29:s. Englannissa hän on asettanut päätöspäivän tavoitteekseen petrata sitä.

”Vedän vielä hyvän harjoituksen, sitten heitetään ajatus loppuillaksi golfista narikkaan. Sunnuntaina pitää olla 100 prosenttinen fokus omaan tekemiseen, jotta nousujohteisuus pelissä säilyy.”

Korhoselle tripla takaysillä

Lauantain ns. ”moving day” toimi Mikko Korhosen osalta valitettavasti huonoon suuntaan, sillä hän putosi pettymyksekseen yli 30 sijaa. Hän pelasi kierrostuloksen 75 (+4), mikä johtui pitkälti 14. reiälle syntyneestä triplabogista.

”Siihen viimeistään tyssäsi kiri. Ei siinä mitään nousua muutenkaan ollut, lähinnä yritin pysyä kentällä”, pahasti pettynyt Korhonen sanoi tiedotteessaan.

Kisan kärjessä on kolmen kierroksen jälkeen Alex Noren, joka jahtaa jo kauden kolmatta voittoaan. Noreniin tulos kolmen kierroksen jälkeen on -16. Lauantaina hän pelasi jo toisen perättäisen 65 lyönnin kierroksen.  Hänellä on kolmen lyönnin kaula Richard Blandiin (-13).

Tulospalvelu


Katso kisaa suorana lähetyksenä Viasat Urheilusta tai Viaplayltä


 

Etsi luettavaa