Hyppää sisältöön

Ignatius ryhtyy johtamaan EGS:n ja Gumbölen yhteenliittymää

Markku Ignatius saa Gumböle Golfin ohella johdettavakseen Espoon Golfseuran.

Espoon Golfseura ja Gumböle Golf julkistivat tänään yhteisen organisaation.

Naapureina sijaitsevat Espoon Golfseura ja Gumböle Golf ilmoittivat jokin aika sitten aloittavansa yhteistyön. Kentät eivät yhdisty, mutta ne alkavat toimia yhteisellä organisaatiolla, minkä ansiosta ne säästävät henkilöstökuluissa. Molemmat kentät ovat olleet viime vuosina taloudellisesti ahtaalla.

”Olemme ylpeitä uudesta avauksesta, jossa ennakkoluuttomasti haetaan kustannustehokasta ratkaisua ja poistetaan kahden vierekkäisen kentän kesken aivan turha kilpailuasetelma”,  EGS:n puheenjohtaja Kimmo Karvinen sanoi tiedotteessa.

Yksi säästötapa on se, että jatkossa kenttiä johtaa yksi ja sama henkilö. Tänään kerrottiin, että Gumböle Golfin toimitusjohtajan tehtävien lisäksi Markku Ignatius ryhtyy hoitamaan myös Espoon Golfseuran toiminnanjohtajan tehtäviä.

”EGS:n nykyinen toiminnanjohtaja Heikki Jäättelä jää Markun tueksi vielä kauden 2019 alkuun asti, varmistamaan EGS:n organisaation vetovastuun siirron aikataulun täsmentyessä kevään aikana”, golfkenttien lauantaina lähettämässä tiedotteessa kerrottiin.

Ignatius on työskennellyt golfkentän toimitusjohtajana vuodesta 2005 saakka. Hän aloitti toimitusjohtajan uransa St Laurence Golfissa, mistä hän siirtyi muutamaksi vuodeksi Helsingin Golfklubin toiminnanjohtajaksi. Gumböle Golfissa Ignatius on toiminut kolme vuotta. Koulutukseltaan Ignatius on kauppatieteen maisteri.

Hallintopäällikkönä jatkaa Hannele Hyttinen, joka on työskennellyt pitkään EGS:ssä. Palvelupäällikkönä puolestaan aloittaa Annika Ahokas, joka on ollut aiemmin vastaavissa tehtävissä Viipuri Golfissa.

Kenttämestareina jatkavat samat miehet kuin nykyisinkin eli Alexis Gäddä EGS:ssä ja Ossi Sahanen Gumbölessä.

Etsi luettavaa