Hyppää sisältöön

Hyvältä näyttää edelleen – Riihijärvi ja Nuutinen jatkavat LPGA-karsinnassa paremmalla puolella rajaa

Kiira RIihijärvi ja Sanna Nuutinen jatkavat LPGA-kortin metsästystä Alabamassa.

Kiira Riihijärvelle ja Sanna Nuutiselle riittää huomenna peruskierros, jotta paikka LPGA:n karsintafinaalin toiseen vaiheeseen heltiäisi.

Sanna Nuutinen ja Kiira Riihijärvi ovat kolmen kierroksen jälkeen karsintarajan paremmalla puolella Mobilessa, Alabamassa pelattavan LPGA-kiertueen karsintafinaalin ensimmäisessä vaiheessa.

Riihijärvi on pelannut 54 reikää tulokseen -4 (69-71-70), mikä riittää jaettuun 25. sijaan. Nuutisen tulos on -3 (72-67-72), jolla hän on 32:ntena.

Karsintaturnauksen neljän ensimmäistä kierrosta kisataan Magnolia Grove -resortin kahdella eri kentällä, joista Falls-kentän par on 71 ja Crossings-kentän 72. Sekä Riihijärvi että Nuutinen pelasivat tänään Falls-kentän.

Riihijärvi onnistui lopulta alittamaan parin yhdellä tehtyään birdiet rei’ille 16 ja 18. Yhteensä birdiejä syntyi neljä, aivan kuten eilenkin.

Myös Nuutinen pääsi tuulettamaan tänään neljää birdieä, mutta bogeja tuli harmittavasti viisi. Myös Nuutinen onnistui lopussa, sillä hän teki birdiet vastaavasti rei’ille 15 ja 17, joten tässä mielessä kierroksesta jäi varmasti hyvä mieli, vaikka par ylittyikin lyönnillä.

Nuutisella on marginiaalia cutin tekemiseen kolme ja Riihijärvellä neljä lyöntiä, joten perushyvä kierros siivittäisi suomalaiset jatkoon karsintafinaalin ensimmäisestä vaiheesta.

Ensimmäisen vaiheen juoni on nimittäin se, että 72 reiän jälkeen 70 parasta ja samassa tuloksessa olevaa pelaajaa jatkaa taistelua paikasta auringossa toisessa vaiheessa, joka pelataan ensi viikolla toisella alabamalaisella kentällä.

Myös toinen vaihe kestää neljä kierrosta. Kun sekin on ohi, 45 parasta ja samassa tuloksessa olevaa pääsevät ensi vuonna LPGA-kiertueelle. Tästä rajasta Nuutinen on lyönnin ja Riihijärvi kaksi lyöntiä edellä.

Huomenna suomalaiset pelaavat Crossing-kentän, jonka he ovat pelanneet jo kertaalleen. Ainakin suomalaisille tuo kenttä tuntuu sopivan paremmin, sillä Nuutinen pelasi sen aiemmin viisi ja Riihijärvi kolme alle parin.

Ladies European Touria suvereenisti tänä vuonna hallinnut Atthaya Thitikul on palannut heikohkon avauskierroksen jälkeen omalle tasolleen. Hän jakaa kolmen kierroksen jälkeen kolmatta sijaa tuloksella -10 (73-65-66)

Kärjessä painelee kaksi lyöntiä paremmalla tuloksella Ranskan Pauline Roussin-Bouchard.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa