Hyppää sisältöön

Humalaiset fanit korpeavat Roryä – ”Mietoja mieluummin kuin tiukkaa”

Rory McIlroyn mielestä kaljan kittaaminen on ihan ok golfkisoissa

Rory McIlroy otti vahvasti kantaa PGA Tourin alkoholipolitiikkaan.

Huonosti käyttäytyvät viinasiepot ovat alkaneet sieppaamaan Rory McIlroytä

Pohjoisirlantilainen esitti lauantaina kierroksen jälkeen, että alkoholihanoja tulisi kääntää pienemmälle kisapaikoilla, sillä vallattomien fanien käytös ylittää nykyään liian usein sietokynnyksen rajan. Esimerkkinä McIlroy mainitsi erään fanin, joka kailoitti kentällä toistuvasti hänen vaimonsa Erica Stollin nimeä.

”Mielestäni alkoholin myyntiä kentällä pitäisi vähentää”, McIlroy aloitti pitkän puheenvuoronsa.

”Ymmärrän, että ihmiset haluvat tulla ja pitää hauskaa, enkä ole sitä vastaan, mutta joskus kommentit menevät henkilökohtaiseksi ja ihmiset alkavat öykkäröidä. Silloin ollaan menty liian pitkälle”, hän näkee.

Alkoholilla Rory tarkoittaa nimenomaan tiukkaa viinaa, joiden juominen on yleistynyt kisakatsomoissa.

”Aiemmin porukka toi olutta mukanaan katsomoihin tai osti sitä kentältä, mutta ei viinaa. Nyt näyttää siltä, että enemmän tai vähemmän kaikki kävelevät kentän laidalla ympäriinsä drinkkimuki tai vastaava kädessään”, Rory harmittelee.

McIlroy ei ole ollut ainoa henkilö, joka on ottanut asiaan kantaa viime aikoina. Esimerkiksi Justin Thomas pyysi  jokin aika sitten järjestäjiä poistamaan erään häirikön kisapaikalta.

Tiger Woodsin vahva paluu golfin huipulle on yksi asia, joka on villinnyt golfyleisöä, mutta fanien häiriökäyttäytymisestä on nähty aiemmin merkkejä erityisesti Yhdysvaltain puolella pelattavissa Ryder Cupeissa.

Esimerkiksi puolentoista vuoden takaisessa Ryder Cupissa Minnesotassa olutta näytti menevän kaupaksi samaan tahtiin kuin kotimaisilla juhannusfestareilla ja iltapäivisin Hazeltinen nurmella tallusti kosolti humalaisia golffaneja.

Tuolloinkin ongelma oli suoraan verrannollinen alkoholin kulutukseen, sillä häiriköinti oli pahinta lauantaina, jolloin oluen kulutus oli suurinta.

Etsi luettavaa