Hyppää sisältöön

Huippupelaajalla koronavirus – joutuu vetäytymään major-turnauksesta

Charley Hull ei pääse jahtaamaan uransa ensimmäistä major-voittoa tällä viikolla.

Charley Hull luuli ensin kärsivänsä jetlagista, kuumuudesta ja astmasta, mutta testitulos paljasti, että kyseessä olikin koronaviruksen aiheuttama Covid-19-tauti.

Tällä viikolla pelataan ANA Inspiration -turnaus, joka on yksi viidestä majoreista. Turnauksen voittoa puolustaa Korean Jin Young Ko. Toissa vuonna kilpailu muistetaan Ruotsin Pernilla Lindbergin yllätysvoitosta.

Koska kyseessä on major-kilpailu, osallistujajoukko varsin nimekäs. Yksi on kuitenkin joukosta poissa. Englannin Charley Hull sai positiivisen testituloksen koronatestistä ja joutui vetäytymään lähtöviivalta.

Hull on maailmanlistalla sijalla 28 ja Euroopan tämänhetkinen kolmospelaaja. Kaiken lisäksi hän on tottunut menestymään hyvin arvokilpailussa. Viime vuonna hän sijoittui 12:nneksi. Toissa vuonna hän oli kuudes ja vuonna 2016 hän jäi vain lyönnin uusinnasta sijoittuen toiseksi.

Ei siis ihme, että englantilaista harmittaa.

”Voin eilen huonosti, mutta panin sen jetlagin, kuumuuden ja astmani piikkiin”, Hull sanoi LPGA Tourin tiedotteessa. ”Nyt ymmärrän, että minulla oli lieviä oireita, jotka tuntuvat samalta kuin flunssan oireet”, hän sanoi.

Hull on nyt omaehtoisessa karanteenissa ja tekee yhteistyötä LPGA Tourin kanssa kontaktiensa kartoituksessa.

”Olen erittäin pettynyt, että minun täytyy vetäytyä yhdestä vuoden suosikkitapahtumistani, mutta toivotan kaikille onnea tämän viikon turnaukseen ja odotan innolla, että pääsen palaamaan tourille.¨’

LPGA Tourin lääketieteellisen ohjeistuksen mukaan Hull joutuu olemaan karanteenissa 10 päivää, jonka jälkeen hänen tilanteensa arvioidaan uudelleen. Hänellä jää varmuudella väliin myös viikon kuluttua Portlandissa pelattava kilpailu.

Ana Inspiration pelataan tänä vuonna Rancho Miragessa, Kaliforniassa, jonne on ennustettu kisaviikon ajaksi tukaltan kuumia olosuhteita, jopa 40 asteen ylittäviä lämpötiloja.

Poikkeuksellisesti kisajärjestäjät sallivat caddieille golfauton käytön kisassa. Myös vetokärryjen käyttö sallitaan kisaviikon aikana.

Etsi luettavaa