Hyppää sisältöön

Huikea eagle siivitti Korhosen jatkoon

Mikko Korhonen ei ole pudonnut cutista vielä kertaakaan tällä kaudella.

Mikko Korhonen varmisti jatkoonpääsynsä Australiassa lyömällä pallon reikään 130 metristä.

Viisi turnausta ja viisi kertaa rahoilla. Mikko Korhosen kausi on alkanut hyvin, vaikka perjantaina Australiassa nummelalaisen piti venyä lopussa päästääkseen jatkoon kisassa.

Korhonen oli ennen päätösreikää tuloksessa yksi alle parin, kun cut-rajaksi näyttäisi muodostuvat -2. Korhonen onnistui paineen alla täydellisesti, sillä hän löi päätösreiällä pallon reikään noin 130 metristä.

”Nyt oli kyllä sitten aivan surkea päivä. Ei yhtään hyvää lyöntiä oikeasti, kunnes tullaan vikalle ja olen tilanteessa -1 tietäen, että birdie tarvitaan jatkoon: lyön rautaysin suoraan sisään! Matkaa 131metriä”, hän sanoi tiedotteessaan.

Ennen eaglea Korhonen oli tehnyt takaysille kolme bogia.

Korhonen lähti kierrokselle ensimmäisessä ryhmässä. Se tuntui miehen kropassa.

”Aivan sumussa olin aamulla 06.40 tiillä. Olin jo puoliksi asennoitunut pitämään vapaan viikonlopun, mutta onneksi kävi toisin. No, nyt saa vähän lepoa ennen huomista, ja ehkä löytyy lisää energiaa”, 

Australiassa pelataan kokeellista pelimuotoa, jossa huomisen kierroksen jälkeen karsitaan lisää pelaajia. Sunnuntaille jatkaa ainoastaan 24 pelaajaa, joka iskevät toisiaan vastaan kuuden reiän mittaisissa reikäpeleissä. Korhosen pitäisi kuroa huomenna kaksi kolme lyöntiä edellään olevia kiinni, mikäli mielii pelata myös sunnuntaina.

Toinen kierros on vielä kesken. Sitä johtaa tällä hetkellä isäntämaan Brett Rumford, joka on tuloksessa 13 alle parin. Korhosen lyöntipäätösreiällä oli eittämättä huikea, mutta ei tämä Rumfordinkaan pelastuslyönti pöpeliköstä pöllömpi ollut.

 

Kisaa voi seurata Viasatilla ja Viaplayllä

 

Etsi luettavaa